Aarne, sodassa kaatunut
Kirjoittaja: Anssi Lampela
Kirjoitin Kempele-Seuran blogiin aiemmin syksyllä edesmenneen Hilja-tätini ja hänen perheensä elämästä Kempeleessä. Hänen vanhempi veljensä Aarne kaatui jatkosodan taisteluissa. Seuraavan kirjoitan hänen muistokseen.
Aarne syntyi 22.6.1924 Hannes ja Emma Lampelan viidentenä lapsena. Nuoresta pitäen hän erottui edukseen reippautensa, hyväntuulisuutensa ja urheilullisuutensa takia. Hän pärjäsi kelpo lailla hiihtokilpailuissa, vaikka varreltaan hän oli varsin lyhyt.
Isänsä, suutari-Hanneksen, vasemmistolaisesta vakaumuksesta huolimatta Aarne liittyi innolla Kempeleen suojeluskuntapoikiin vuoden 1935 alussa. Äiti allekirjoitti hakemuksen. Seuraavana kesänä hän osallistui suojeluskuntapoikien leirille suojeluskuntain päällystökoululla Tuusulassa. Kansakoulun päästötodistuksen Aarne sai keväällä 1939 eikä hänen toiminnastaan Kempeleen suojeluskunnassa sen jälkeen ole tietoa. Työmiehen työt odottivat mökkiläisen poikaa kansakoulun jälkeen.
Aarne oli oikea äitinpoika, kiltti ja myös hyvä laulamaan. Sota-aikana Aarne varttui komeaksi nuoreksi mieheksi, johon kylän tytöt loivat ihastuksen katseita. Kesällä 1942, jolloin hän täytti 18-vuotta, hän työskenteli isänsä tavoin Kempeleen pilketehtaalla. Sotapalvelukseen hänet kutsuttiin lokakuun lopulla.
Aarne lähti sotaan nuoruuden innolla ja rohkeudella, vaikka isä häntä varoittelikin liiallisesta innokkuudesta. Aarne sai ensin kuukauden kiväärimieskoulutuksen ja perään kolmen kuukauden konepistoolimieskoulutuksen Oulun kasarmilla. Helmikuun lopulla 1943 hän liittyi konepistoolimiehenä 13. täydennyspataljoonaan. Kesällä pataljoonan miehet tekivät Hyrynsalmelta käsin retkiä Vienan Karjalaan ja saivat ensimmäiset taistelukokemuksensa.
Kontokkin järvi, jonka luona Aarne kirjoitti 24.7.1943 kotiin ensimmäisen jälkipolville säilyneistä rintama-ajan kirjeistään, sijaitsee Kostamuksen lähellä. Lyhyt kirje koskee korvikkeita sisältävää pakettia, jonka perhe oli ilmeisesti luvannut Aarnelle lähettää. Aarne oli ollut kotona lomalla juhannuksen alla.
Äiti hyvä
Reippaat terveiseni tuokoon tämä paperi pala teille sinne Kempeleeseen, minulta täältä Wenäjältä.
No mitenkäs olette voineet, minä voin oikein hyvin.
Minä rupesin kirjoittamaan siitä paketista että jos ette ole panneet sitä vielä postiin, niin älkää panko sitä tällä osoitteella, vaan pankaa sillä vanhalla osoitteella. Sillä meidät tullaan siirtämään täältä takaisin Hyrynsalmelle, ja sieltä taas lähdetään uudelle reissulle.
Pankaa siis tällä osoitteella niitä korvikkeita
KpK 9, 5396
Siis vain näkemiin Äiti
Terveisin Aarne
Toisen kirjeen Aarne rustasi pian sen jälkeen, kun hänet oli lokakuun lopulla määrätty Uhtuan rintamalinjalle Vienan Karjalassa. Marraskuun puolivälissä vahvistettiin Aarnen siirto yhdessä kymmenen muun vuonna 1924 syntyneen miehen kanssa Jalkaväkirykmentti 14:n vahvistettuun II pataljoonaan. Syksystä 1943 alkaen Vahvistettu pataljoona II/JR 14 oli vartioinut Uhtuan suunnan oikeaa siipeä tukikohtanaan Jyvälahti.
Aarne ja muut nuoret täydennysmiehet saivat todeta uudet asetoverinsa pääasiassa 30–40- vuotiaiksi vanhoiksi rintamajermuiksi, jotka kaiken lisäksi mursivat suomen kieltä oudolla tavalla. Epäilemättä pohjoispohjalaisten keltanokkien vastaanotto oli sen mukainen. Aarne sijoitettiin 8. komppanian jääkärijoukkueeseen. Jääkärijoukkueiden tehtävänä oli linjalla partiointi eli tiedustelu, väijytykset, ansoitukset sekä tarvittaessa vastaiskujen tekeminen, mikä talvella tarkoitti toistuvia kymmenien kilometrien suksilenkkejä. Toisen kirjeen kirjoitushetkellä 25.10.1943 lunta ei kuitenkaan vielä maassa ollut.
Hei vaan kotiväki
Reippain terveisin lähestyn teitä taas tällä pienellä kirjeellä, täältä läheltä linjaa.
Minulle ei kuulu mitään erikoista, kuuluuko sinne mitään kummempaa? Tästä missä minä nykyään olen, on matkaa linjaan 5 km. Mutta luultavasti huomenna me mennään aivan eteen.
Tänne on koko päivän kuulunut hiton kova konekiväärin pauke. Aamulla ampui ryssä tykistöllä, ja kranaatinheittimillä, jonkun tunnin niin että kankaat tärisivät. Tuntuu se hiukan oudolta ensin tämä linjatouhu, mutta kyllä siihen tottuu. Meillä on täällä oikein kivoja vanhoja rintamajermuja, jotka ohjaavat meitä ensi alussa, että ei ryssä aivan heti meitä tapa.
Tämä on muuten kivaa rintamaa tämä Uhtua, kun täältä pääsee lomalle joka kahden ja puolen kuukauden tai kolmen kuukauden päästä. Minulla ei vielä kuitenkaan ole tietoa lomasta, mutta luultavasti sitten kun täyttyy 6 kuukautta, niin luultavasti sitä käydään myös lomalla. Pitäähän tässä hiukan saada rintamakokemusta ennen kun lomalle pääsee. Nyt parasta aikaa tuntuu meidän pojat aika kovasti suolaavan ryssiä kk:lla. Mutta vaikka täällä käy toisinaan aika kova sota, niin ei se sentään ota hermoihin ollenkaan. Sitä kun kesällä oltiin jo monasti ryssän kanssa nokatusten, niin siihen on jo tottunut.
Onhan tähän jo tullutkin tätä sotaa, ei sitten muuta, kun että, kyllä täällä pärjätään sitten oikein hyvin kunhan se lumen sataa. Tällä osoitteella älkää vielä kirjoittako, sillä meillä vaihtuu kuitenkin osoite aivan heti. Eipä muuta kun voikaahan hyvin, minä kans voin hyvin.
Siis vain näkemiin
Terveisin Aarne
Vastoin omia odotuksiaan Aarne pääsi lomille jo joulukuun alkupuolella. Lomansa aikana hän tapasi erään tytön nuorisoseurantalolla ja saattoi tämän kotiin Rajakorpeen asti jalan. Ilma oli kylmä, mutta Aarne oli toimen mies! Joulun viettoon oli kuitenkin palattava rintamalle.
Pataljoonan tukikohtana toiminut Jyvälahden kylä sijaitsee Uhtuan kylän länsipuolella Yli-Kuittijärven ja Keski-Kuittijärven välisellä kannaksella. Puolustettava linja kulki laajan erämaan halki. Alueella oli runsaasti kalaa ja riistaa, myös karhuja ja muita petoeläimiä. Venäläiset olivat joulun aikaan ja sitä seuranneella viikolla ampuneet suomalaisten asemia kranaatinheittimillä ja panssarintorjuntatykillä sekä lähettäneet partioita lähimaastoon. Aarnen komppania oli vastannut mm. tiedustelupartioilla ja väijytyksillä. Yhteenottoja ei kuitenkaan ollut tapahtunut.
Uuden vuoden toisena päivänä Jyvälahdessa kirjoitetussa kirjeessä Aarne kiittää paketista ja kysyy, oliko Jouko saanut joulupukilta huuliharppua. Sillä hän halusi oletettavasti varmistaa, että hänen pikkuveljelleen lähettämänsä joululahja oli saapunut perille.
Hei vaan kotiväki
Reippain terveisin lähestyn teitä, taas täältä korvesta. Ensiksikin kiitän paketista, jonka sain tänä iltana. Paketissa oli kaikkea hyvää, vallan semmoista, jota en osannut ajatellakaan. Mehupulverit oli oikein tervetulleita, niitä täällä käytetään nykyään hurjasti. Kuuluuko sinne Kempeleeseen mitään erikoista, ja oletteko olleet terveinä?
Minä olen terve kuin ennenkin. Tänne päin ei kuulukaan mitään erikoista muuta kuin, ryssä pitää meitä vain lujasti liikkeessä. Aina pitää olla valmiina lähtemään, niin yöllä, kuin päivälläkin, meidän jalojen jääkärien. Siinäpä se aika meneekin joutuin, kun on aina jossain menossa. Ei täällä ole vielä mitään isompaa kahinaa sattunut.
Saiko Jouko Joulupukilta sitä huuliharppua, jota hän toivoi?
En osaa nyt muuta kirjoittaa, kirjoitan pian lisää.
Eipä sitten muuta kuin, hyvää jatkoa vain uudelle vuodelle.
Näkemiin
Terveisin Aarne
Samana päivänä kirjoitetusta vastauksesta kotoa 10.1 saapuneeseen kirjeeseen käy ilmi, että asemasotavaiheessa jalkaväkijääkärien talviseen arkeen kuuluivat pitkien hiihtopartioretkien ohella vartiointitehtävät ankarassa pakkasessa. Välillä pidettiin taisteluharjoituksia, koulutustilaisuuksia Karhumäessä sekä tarkastuksia. Kirjeestä selviää myös, että Olli-veli oli samalla rintamalohkolla palvelevaan pikkuveljeensä kirjeyhteydessä. Ollin kirjeitä ei kuitenkaan ole säilynyt.
Hei vaan kotiväki.
Reippain terveisin lähestyn taas teitä täältä Jyvälahdesta.
Parhain kiitos kirjeestänne, jonka sain tänä iltana.
Rupesin tässä heti heti vastaamaan, kun sattui olemaan hyvää aikaa. Eihän mulla kyllä ole paljon mitään kirjoittamista, mutta piirränpä tässä mitä satun muistamaan.
Terveenä olen ollut, jota samaa toivon teillekin, sinne kotia. Aikani on kulunut aika hyvin, eikä täällä ole sattunut mitään kahinaakaan nykyään. Täällä on ollut näinä päivinä hiton kovat pakkaset, on tahtonut vähän palella toisinaan vartiossa. Hiihtäissä ei kyllä ole ollut kylmä, kun on pitänyt hiukan liikettä päällä. Nyt on taas lauhtumaan päin, ei enään ole pakkasta kun vähän yli 20 astetta. Kovin pakkanen oli täällä toissa yönä, jolloin oli pakkasta pitkästi neljättäkymmentä astetta.
Sain tässä joku päivä sitten Olavilta kirjeen, jossa hän kertoi pääsevänsä lomalle jo tammikuun lopulla. Ollilla on hyvä tuuri kun pääsee lomille niin tihiään.
En osaa nyt enempää kirjoittaa, kirjoitan toisten lisää. Voikaahan hyvin.
Siis vain näkemiin.
Terveisin Aarne
Helmikuun lopulla 1944 lähettämässään kirjeessä Aarne ilmoitti lähettävänsä palvelustodistuksensa kunnasta haettavaa raha-avustusta varten. Lisäksi Aarne oli saanut ”eräältä tytöltä” tiedon viisi päivää aiemmin eli 21.2.1944 tapahtuneesta Oulun pommituksesta. Venäläiset lentokoneet pommittivat Oulun keskustaa myös 26.2. ja yöllä 27.–28.2.
Terveppä taas!!
Sattui olemaan tässä hyvää aikaa, niin ajattelin piirtää teillekin muutaman rivin. Eihän mulla mitään erikoista asiaa
ole, mutta tämä palvelus todistus kuulu pitävän lähettää nyt, sanovat että ei saa muuten sitä lännen tuohta sieltä
kunnan toimistosta, jos ei ole tätä palvelus todistusta. Tänne päin ei kuulu mitään erikoista. Sinne päin taitaa
kuulua, koska kävi siellä venäläisetkin pommittamassa. Saiko se muuten kuinka pahoja vaurioita aikaan.
Sain muuten eräältä tytöltä kirjeen, hän kertoi että kova jyske kuului Oulusta silloin maanantai iltana.
Eipä sitten muuta kuin näkemiin.
Terveisin Aarne
Kevät 1944 oli Uhtuan suunnalla rauhallinen ja maaliskuun loppupuolella Aarne pääsi vihdoin lomille. Hän näki perheensä silloin viimeistä kertaa. Hilja muistaa, kuinka hän lämmitteli kotona kakluunauunin ääressä ja lauloi hyvällä lauluäänellään sisaruksilleen rintamalauluja. Palattuaan rintamalle hän huomasi, että tärkeä kapine oli jäänyt kotiin, ja laittoi postikortin kotiin.
Terve taas
Reilut terveiset taas täältäkin päin. Kuulkaa, kun mulla jäi lusikka sinne. Käärikää se paksuun paperiin, ja
lähettäkää tänne. Kessuja saa panna kans tulemaan, jos niitä on kaupoissa. Eipä muuta,
terveisin Aarne
Seuraava säästynyt kirje on kirjoitettu 11.6.1944 pari päivää sen jälkeen, kun neuvostoarmeija oli aloittanut suurhyökkäyksensä Kannaksella. Aarne oli toivonut pääsevänsä lomalle juhannukseksi juhlimaan 20-vuotisjuhlaansa, mutta kirjeen kirjoittamista edeltävänä iltana oli tullut voimaan lomakielto sotilaallisen tilanteen johdosta.
Terveppä taas.
Piti taas ruveta piirtään teille pieni preivi. Panin nääs pienen paketin tulemaan, se sisältää ainoastaan tupakkaa
minun lomaani varten. Antakaa sen olla kiinni, kyllä minä sen sitten aukaisen kun tulen. Siinä on isälle vähän
sikaaria ja piipputupakkaa. Jos sattuis käymään niin, etten tule juhannukseksi lomalle, niin äiti saa sen aukaista, ja
antaa isälle ja Reetille mitä se sisältää. Kyllä minä siihen mennessä, saan koottua uutta tupakkaa. Lomalle tulosta
ei ole tietoakaan. Nyt on ajan kriitillisyyden takia lomakielto koko porukassa. Luultavasti ne asiat selviää ennen
juhannusta, ja sitten päästään lomille. Minä muuten olisin päässyt siinä puolenviikon maissa, mutta nyt se voi
vetää vuosia. Keljuttaa vähän, mutta ei auta itku markkinoilla.
Eipä sitten muuta, kuin näkemiin, terveisin
Aarne
Kirjoittakaa, kun paketti tulee perille.
8. Neuvostoarmeija oli aloittanut suurhyökkäyksen myös Syvärillä 21.6., mutta jo sitä ennen Päämajasta oli tullut käsky siirtää joukkoja Vienan rintamalta kriisialueelle. Uhtuan rintamalta siirrettävät yksiköt koottiin Hyrynsalmeen, josta jatkettiin kesäkuun lopussa ja heinäkuun alussa rautateitse Laatokan Karjalaan. Aarnen komppania evakuoi tukikohtansa 19.6. mennessä ja siirtyi seuraavana päivänä autokolonnana Vuonisen kautta Hyrynsalmelle, jossa se majoittui Kangasjärvelle. Aarne sai perheeltään sinne lahjapaketin syntypäivänsä kunniaksi. Hänen vastauskirjeessään 25.6. mainitaan Kerttu-sisko ja Olli-veli. Kerttu oli tullut Hyrynsalmeen muiden ”Hevoslammen tyttöjen” mukana pesemään sotilaiden pyykkiä. Olli saapui Hyrynsalmelle Vuokkiniemestä ja veljekset tapasivat muistitiedon mukaan ennen Aarnen komppanian lähtöä.
Hei kotiväki.
Parhaat terveiset taas täältäkin päin. Paljon kiitoksia paketista, sain sen eilen. Kermakin on pysynyt aivan hyvänä.
Olen lähettänyt sinne paketin, oletteko sen saaneet, nimittäin minä lähetin toisen paketin.
Joo, minä olen nyt täällä Suomen puolella, ja matkalla sinne missä myrsky käy. Olavi tulee kans tänne pian. Olavi
kai lähtee sitten minun kanssa yhtä matkaa täältä.
Kerttu on kanssa täällä Hyrynsalmella, hän kai jääkin tänne saksalaisten töihin. Samaten täällä on melkein kaikki
Hevoslammen tytöt. Minä en tiedä yhtään, milloinka täältä lähtään edelleen, mutta ei kai täällä kovin kauan olla.
Eipä sitten muuta kuin näkemiin.
Terveisin Aarne
Lomalle ei enään päästä koskaan. Mutta pian se toivottavasti sota loppuu.
On vielä säilynyt 28.6. kirjoitettu postikortti, joka sisältää luultavasti Aarnen viimeisen tervehdyksen kotiin. Matkalla etelään pataljoonan miehiä kuljettanut juna oli törmännyt toiseen ja jotkut olivat loukkaantuneet. Aarnen komppania saapui Suojoen asemalle aamulla 29.6. ja lähti 1.7. marssimaan kohti etulinjaa.
Terve kotiväki.
Lähetän tämän kortin teille täältä matkan varrelta, voin hyvin, terveisin
Aarne
Jalkaväkirykmentti 14:n vahvistetusta toisesta pataljoonasta oli tehty 10.4.1944 alkaen 1. divisioonaan suoraan liitetty Erillinen pataljoona 11/1. Aarnen joukko-osasto, 4. komppania, käsitti kolme joukkuetta ja toimi pataljoonan konekiväärikomppaniana. Heinäkuun alkupäivinä pataljoona marssi vanhan rajan ylitse Säämäjärven ja Sotjärven väliselle kannakselle, jonne 1. Divisioonan keskusta oli ryhmittynyt II Armeijakunnan vetäydyttyä Maaselän kannakselta. Pahaenteisesti suomalaista kuormastoa, tykistöä ja miehistöä marssi ohi toiseen suuntaan.
Pataljoonan ensimmäinen taistelukosketus tapahtui aamulla 5.7. Säämäjärven eteläpuolella Jessoilan kylän itäpuolisella harjanteella, jonka miehitykseen osallistui 4. komppaniasta kaksi puolijoukkuetta. Ukkosmyräkässä ja tykistö- ja kranaatinheitintulen tukemana neuvostojoukot pakottivat suomalaiset perääntymään epäjärjestyksessä Uhmoilaan. Aarnen komppania kadotti neljä miestä. Osa pataljoonan 2. komppanian miehistä hukkui Säämäjärveen.
Seuraavana yönä alkoi koko pataljoonan vetäytyminen Veskelyksen kautta Verkkolammelle, jossa sen oli tarkoitus jäädä divisioonan reserviksi. Perille saavuttiin autokolonnassa aamulla 7.7., mutta jo saman päivän iltana matka jatkui Suojärven aseman kautta pohjoiseen Riuttavaaran kylän läheisyyteen Näätälahdessa, jossa pataljoona korvasi Lauri Törnin johtaman 1. Divisioonan jääkärikomppanian. Vetäytymisen aikana 4. komppanian joukkueet ja puolijoukkueet olivat olleet viivytystehtävissä tiellä Jessoilasta Veskelykseen.
Heinäkuun 10. päivänä 1. divisioona alkoi vetäytyä Suojärven ja Salonjärven välisellä neljän kilometrin levyisellä suoperäiselle kannaksella Annantehtaan linjalle. Erillispataljoona 11 sai käskyn marssia Moisionvaaran kautta uudelle viivytyslinjalle Vuonteleen kylän länsilaidalle. Siellä 4. komppania kaivoi konekivääriasemat kahteenkin paikkaan ja yöpyi yhden yön Vuonteleen kylässä. Pataljoona alistettiin 13.7. Jalkaväkirykmentti 33:lle. Iltayöstä marssittiin 8 km Salonjärven itärantaa myötäilevää tietä kaakkoon Naukupohjan ohi aina Salonkylään johtavan tien tuntumaan. Seuraavana päivänä otettiin vastaan Erillinen pataljoona 1:ltä puolustuslinja Salonkylän tien eteläpuolelta. Pataljoonan vastuulle tullut puolustuslinja ulottui Salonjärvestä Suojärvi-Varpakylä-tiehen. Sen vasemmalla puolella oli asemissa II/JR 33.
Yöllä 14.–15.7. alkoi vihollisen voimakas hyökkäys Annantehtaan suunnalta tykistön, suorasuuntaustykkien ja kranaatinheittimien tulivalmistelun jälkeen. Sekä vasemmalla että oikealla sivustalla neuvostojoukot murtautuivat suomalaisten asemiin läpi yön kestäneissä taisteluissa. Aamupäivällä suomalaiset ryhtyivät vastahyökkäykseen. Tykistön ja JR 33:n lainaaman komppanian tukemana pataljoona sai vallattua asemansa takaisin iltapäivään mennessä. Aarnen komppaniasta oli haavoittunut kaksi aliupseeria ja yksi sotamies ja lisäksi kuusi konekivääriä oli menetetty, minkä vuoksi kahdesta joukkueesta oli tehtävä jalkaväkijoukkue.
Taistelu jatkui koko iltapäivän ja yölläkin käytiin jalkaväkiaseiden tulenvaihtoa. Aamulla klo 6 neuvostotykistö aloitti uuden rajun keskityksen ja sen jälkeen alkoi hyökkäys jälleen koko puolustuskaistan leveydeltä. Vihollisjoukot mursivat Er.P. 11:n asemat kannaksen länsipuolella, ja miehet valtasi pakokauhu. Osa 1. komppaniasta joutui mottiin, osa pakeni uimalla Salonsaareen. Hyökkäys saatiin pysäytettyä vasta Naukupohjassa. Puoliltapäivin 1. divisioona sai käskyn vetäytyä vihollista viivyttäen Vuonteleen kapeikkoon. Pataljoonansa mukana Aarnen komppania vetäytyi useana osastona Vuonteleen kylään asti ja siirtyi sieltä iltayöstä autolla Aittojoen länsipuolelle komento- ja majoituspaikalle. Kaksi aliupseeria ja kaksi sotamiestä oli jäänyt taakse. Toinen sotamiehistä oli Aarne.
Kaikkiaan Erillinen pataljoona 11 menetti heinäkuun 16. päivänä yli 20 miestä kaatuneina tai kadonneina. Aarnen komppanian ylikersantti Urpo Heuru vastasi 10.8.1944 Hannes-isän tiedusteluun poikansa katoamisesta seuraavasti:
Herra Juho Lampela!
Saadessani yksikköni päälliköltä määräyksen vastata kirjeeseenne, jossa pyysitte lähempiä tietoja poikanne stm. Aarne Lampelan katoamisesta täällä käydyissä taisteluissa, olen kyseessä olevaa valitettavaa asiaa tiedustellut ensisijassa hänen ryhmänjohtajaltansa ja ryhmän miehiltä ja olen tällöin saanut tietää seuraavaa.
Vihollisen alettua rajun tykistökeskityksen edeltämän hyökkäyksen asemiamme vastaan heinäk. 16 p:vänä klo 6.00 aamulla, oli kyseessä oleva ryhmä paraillaan asemissa sille määrätyssä paikassa ja samoin siis myöskin poikanne Aarne. Tykistökeskityksen ollessa kiivaimmillaan, oli hänet havaittu vielä olevan omassa sirpalesuojassaan, mutt sen jälkeen, taistelun kiivaassa tuoksinassa, eikä silloinkaan, kun ryhmä klo 7 jälkeen oli pakoitettu vetääntymään asemista, ei kukaan mainitun ryhmän miehistä muista nähneensä stm. Lampelaa. Näin ollen siis asian todellinen laita jää täysin epätietoiseksi ja hämäräksi – toistaiseksi? Onhan vielä se toivo olemassa, kuten useat ryhmän miehetkin olettavat, että stm. Lampela, tunnettuna rohkeana ja pelkäämättömänä miehenä olisi jäänyt asemastaan torjumaan päälle ryntäävää vihollista siksi kauan, ettei enää olisikaan ehtinyt vetäytymään pois, vaan olisi tahtomattaan jäänyt vihollisen vangiksi – ?
Toinen olettamus on myöskin miehillä? Sellainen nimittäin, että hän jo keskityksen aikana olisi haavoittunut vaikeasti, tai sitten vieläkin ikävämmin – kaatunut! Perusteena tälle olettamukselle on se, ettei kukaan muista häntä nähneensä enää taistelun aikana, mikä ei kuitenkaan ole ihme sinänsä, sillä taistelun tuoksinassa ja paukkeessa ei kukaan paljon ehdi näkemään eikä kuulemaan mitä sivulla tapahtuu??
Edellä olevat tiedot ovat yhteenvetona hänen oman ryhmänjohtajansa ja ryhmän miesten kertomasta, joten poikanne todellinen kohtalo jää siis täysin epävarmaksi, joka on varmaankin teille vanhemmille hyvin ikävä ja valitettava asia..
Toivokaamme kuitenkin parasta, että sodan kerran loputtua saisitte poikanne terveenä ja elävänä takaisin – kotiin!?!
Mainittu taistelupaikka muuten, ns. ”Annantehtaan lohko” sijaitsee Suojärven ja Salonjärven välisellä kannaksella, minkä paikan kyllä löydätte Suomen kartalta.
Rintamaterveisin!
Ylikersantti Urpo Heuru
Kpk. 5./5836.
Yhtyen täysin edellä esitettyyn selitykseen valitan tapahtunutta.
5836:N pääll. v.s.
Luutn. Eino Kerkelä
Aarnen kohtalosta ei koskaan löytynyt tietoa. Hänet julistettiin kuolleeksi 5.4.1948. Emma-äiti oli jaksanut uskoa ja toivoa poikansa vielä palaavan. ”Kyllä se Aarne sieltä vielä palaa”, hänellä oli tapana sanoa.
Pian jatkosodan päättymisen jälkeen Lampelan perhe sai yllättäen vuokralla asumansa mökin ja viljelemänsä Kotikorven palstatilan omistukseensa. Kempeleen Aseveljet ry päätti 7.12.1944 lunastaa Eemeli Kekkoselta Aappo Matturin maalla olevan mäkituvan rakennuksineen Hannes Lampelalle ”rakennusavustuksena”. Matturi lahjoitti Kotikorven palstan Lampelalle samana päivänä, jolloin mäkituvan kauppakirja allekirjoitettiin.