Kempeleläiset jääkärit
25. päivä helmikuuta vietetään jääkäreiden kotiinpaluun vuosipäivää. 105 vuotta sitten, vuonna 1918, alkoi suomalaisten jääkäreiden matka ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa Saksasta takaisin Suomeen. Takana oli salailtu matka Saksaan ja raskas jääkärikoulutus. Kotiinpalaavien jääkäreiden joukossa oli neljä kempeleläistä miestä; Heikki Junttila, Ahti Karppinen, Jaakko Pelttari ja Aappo Pirilä.
Suomi 1800-luvulla
Suomi oli Ruotsin itäinen maakunta vuoteen 1809 saakka, jolloin Suomi liitettiin Venäjään autonomisena ruhtinaskuntana. Suomi alkoi kehittyä ja sivistys levittäytyi myös maalaiskylille. Kirkko opetti lukutaitoa ja kirjoittamista kiertokouluissa. Vuonna 1866 voimaan tulleen kansakouluasetuksen myötä kuntiin ryhdyttiin perustamaan kansakouluja. Ammatillisia oppilaitoksia ja kansanopistoja perustaminen aloitettiin 1800-luvun lopulla. Kempeleen kansakoulu aloitti toimintansa syksyllä 1882 Junttilan talossa.
Samoihin aikoihin syntyi Suomeen lukematon määrä nuoriso- ja urheiluseuroja sekä työväenopistoja. Suomenkielinen kirjallisuus, teatteri- ja musiikkielämä syntyi ja vilkastui. Kempeleeseen perustettiin 1800-luvun lopulla myös mm. lainakirjasto ja nuorisoseuran toiminta alkoi aktivoitua. Suomalaisille alkoi kehittyä oma kulttuuri ja identiteetti, kansallistunto alkoi heräämään.
Venäjällä eivät kaikki hyväksyneet valtakuntaan kuuluvaa autonomista ruhtinaskuntaa etuoikeuksineen, olihan suomella oma raha ja sotaväki sekä alati laajentuva suomalainen kulttuuri. Vuonna 1899 Venäjän keisari Nikolai II allekirjoitti Helmikuun manifestin. Tämä päätös rajoitti Suomen itsehallintoa ja tähtäsi Suomen venäläistämiseen. Vastaiskuna jo samaisena talvena kerättiin Suomessa puolen miljoonan nimen Suuri kansalaisadressi (kempeleläiset nimet adressissa, Astia-arkisto), jolla vastustettiin Helmikuun manifestia, koska sen katsottiin loukanneen Suomen perustuslakeja.
Adressia lähti toimittamaan Pietariin viisisataapäinen lähetystö. Manifestia oli toimittamassa edustaja joka Suomen kunnasta. Lähetystön mukana oli myös kempeleläinen maanviljelijä, Juho Korpela (1860-1942). Vaikka lähetystö ei saanut peruutettua manifestiä, retkeä Pietariin pidettiin kansan keskuudessa isänmaallisena tekona. Näistä tapahtumista alkoi aika, jota Suomen historiassa kutsutaan sortokaudeksi. Suomalaisissa alkoi herätä ajatuksia itsenäisestä Suomesta ja sorron alta pois pääsystä.
Jääkärikoulutus
Kun vuonna 1914 puhkesi ensimmäinen maailmansota, suomalaisten itsenäisyysaktivistien keskuudessa heräsi kiinnostus johtajatason sotilaskoulutukseen, mutta sellaista Suomessa ei voinut saada. Niinpä aloitettiin tiedustelu, voisiko suomalaisia lähettää ulkomaille saamaan sotilaskoulutusta. Yhteistyömaaksi saatiin Saksa. Saksaan lähtevien oli poistuttava maasta salassa. Rajan ylittäminen oli vaarallista ja vaati monessa tapauksessa pitkää vaellusta jalan tai hiihtäen, varsinkin Pohjois-Suomessa. Jaakko Pelttari ja Heikki Junttila kulkivat Tornion ja Norjan kautta Saksaan koulutusleirille.
“Jaakko Pelttari nousi junaan Kempeleessä metsämieheksi naamioituneena. Mukana oli reppu, pokasaha ja kives. Hämäyksen lisäämiseksi miehellä oli taskussa matkalippu Amerikkaan.”
Salaa Saksaan ja takaisin, Kempeleläinen, 27.2.1993
Vuosina 1915-1917 noin 1900 vapaaehtoista ilmoittautui Saksassa sotilaskoulutukseen. Jääkärien koulutus tapahtui Lockstedtin leirillä Holsteinissa (nykyinen Hohenlockstedt). Heistä muodostettiin jääkäripataljoona, joka otti osaa ensimmäisen maailmansodan taisteluihin Saksan puolella Venäjää vastaan. Tämä jääkäripataljoona oli läpileikkaus Suomen kansasta; maanviljelijöitä, työläisperheiden poikia ja osalla vain keskikoulun opit luettuina. Koulutus oli kovaa, kuri ankaraa ja ruoka huonoa.
“Koulutus ja kuri oli ankara. Yksikään nappi ei saanut olla auki, lattialle ei saanut syljeskellä, oli opeteltava esimiehen kunnioitusta, paraatimarssia, käännöksiä, hurraamista ja ampumista.”
Salaa Saksaan ja takaisin, Kempeleläinen, 27.2.1993
Kun Suomi julistautui itsenäiseksi 6.12.1917 alkoi jääkäreiden kotiinpaluun valmistelu. Pääjoukon matka Suomeen alkoi Libaun satamasta helmikuussa 1918. Matkustajalaiva Arcturus ja rahtilaiva Castor lastattiin täpötäyteen jääkäreitä. Laivat kuljettivat yhteensä yli 900 jääkäriä kotiaan kohti. Jäänmurtaja Sampo saattoi aluksia talvisissa keleissä loppumatkan Vaasaan. Jaakko Pelttari ja Heikki Junttila saapuivat Vaasaan etukomennuksen mukana 18.2.1918 ja Ahti Karppinen ja Aappo Pirilä saapuivat viikkoa myöhemmin 25.2.1918.
1920- ja 1930-luvuilla Suomen maanpuolustus kehittyi. Henkilöstön ja asevelvollisten koulutuksen keskeisissä viroissa toimi vajaa 700 jääkäriä niin Puolustusvoimissa, Rajavartiolaitoksessa kuin Suojeluskunnassakin. Jääkärit olivat rakentamassa maanpuolustusta, jossa yhtenäinen kansa ja hyvin koulutettu reservi kykeni talvi- ja jatkosodan taisteluissa torjumaan maamme miehityksen.
Kempeleläisten jääkärien koulutustaso oli korkeampi kuin Suomen nuorten keskimääräinen koulutustaso 1910-luvulla. Yhteistä kaikilla kempeleläisillä jääkäreillä oli se, että he olivat maanviljelijän poikia. Kaikki Kempeleen jääkärit selviytyivät Saksassa suoritetussa asepalveluksessa ja olivat myös mukana sotatoimissa Suomessa kotiinpaluun jälkeen.
Kempeleläiset jääkärit:
Juho Heikki Junttila (1881-1954) Junttila oli käynyt kansakoulun sekä Oulaisten maamieskoulun. Jääkäripataljoonaan hän liittyi maaliskuussa 1917 ja hänet korotettiin aliupseeriksi Saksassa 11.2.1918. Junttila toimi joukkueenjohtajana 1918 ja samana vuonna hänet korotettiin vääpeliksi. Hän osallistui heimosotiin ja pääsi siviiliin 1919. Talvisodan aikana hän oli vartiointitehtävissä Oulun varuskunnassa ja palopäällikkönä. Sotien jälkeen hän toimi ensin työmiehenä ja kauppiaana, päätyen maanviljelijäksi Ylivieskaan. | |
Ahti Karppinen (1895-1918) Karppinen oli käynyt kansakoulun, Limingan kansanopiston ja Oulaisten maamieskoulun. Hän oli perustamassa Kempeleen Kiriä 1915 ja oli myös aktiivinen nuorisoseuralainen. Hän liittyi pataljoonaan helmikuussa 1916 ja hänet korotettiin vääpeliksi 11.2.1918. Karppinen toimi sodassa 1918 joukkueenjohtajana ja hänet korotettiin sodan aikana vänrikiksi. Karppinen kaatui 28.4.1918 Viipurin taistelussa. Tarinan mukaan kotiväen viimeinen muisto Ahti-pojasta oli, kun tämä reipas nuorimies leiskautti itsensä kotiveräjän yli maantielle, ja sille tielle jäi. | |
Jaakko Pelttari (1887-1983) Pelttari oli ammatiltaan seppä ja hän liittyi pataljoonaan samanaikaisesti Heikki Junttilan kanssa maaliskuussa 1917. Hänet ylennettiin aliupseeriksi 11.2.1918. Hän haavoittui 27.3.1918 Raudussa ja häntä hoidettiin useissa sairaaloissa. Pelttari pääsi siviiliin 1919. Talvi- ja jatkosodan aikana hän toimi kotiseudullaan vartiointitehtävissä ja sodan jälkeen maanviljelijänä sekä harjoitti siinä ohella sepän ammattia. Jaakko Pelttari oli kuuleman mukaan hyvin lapsiystävällinen. Otti poikaset hymyillen vastaan, kun he kurkistelivat sepän pajan ovella. | |
Aappo Pirilä (1890-1980) Pirilä kävi 5/8 luokkaa Oulun lyseossa ja toimi maanviljelijänä. Hän oli myös Kempeleen nuorisoseuran johtokunnan ja Kempeleen-Salon meijerin hallituksen jäsen. Hän liittyi jääkäripataljoonaan tammikuussa 1916 ja hänet ylennettiin vänrikiksi 12.2.1918. Pirilä palveli puolustusvoimissa 1918–1944 ja hänet ylennettiin everstiluutnantiksi 1934. Hän toimi jatkosodan aikana Satakunnan sotilasläänin komentajana. Sotien jälkeen hän toimi vakuutusyhtiön palveluksessa. |
Kirjoittaja: Elisa Tervonen
Tarina on kirjoitettu mm. ”Salaa Saksaan ja takaisin” lehtiartikkelin (Kempeleläinen 27.2.1993), Sotiemme veteraanit Kempele – Oulunsalo kirjan ja tohtori Juhani Lassilan ”Kempeleläisten jääkärien tarina” kirjoituksen sekä Puolustusvoimien “Jääkärien kotiinpaluusta sata vuotta” artikkelin pohjalta.
Jääkäreiden henkilökuvat ovat ”Sotiemme veteraanit Kempele – Oulunsalo” kirjasta.