Kempele-Seuran blogi


Pirilästä rintamalle ammuksia yötä päivää 200 ihmisen voimin

Sota-ajat toivat oman vakavan lisänsä kempeleläiseen teolliseen perinteeseen. Pirilän aiemmin navettana toimineeseen isoon rakennukseen sijoitettu ammustehdas toimitti huikean määrän, kaikkiaan miljoona kranaattia rintamalle.

Pirilän navetta.
Pirilän vanha navetta vuonna 2021.

Ammustehdas oli nykypäivänkin mittapuun mukaan varsin suuri työllistäjä. Enimmillään runsaat 200 ihmistä muovasi 81-millisiä kranaatteja Pirilässä. Niitä jalostettiin Oulussa Pikisaaren konepajalla valetuista aihioista. Vuorokaudessa tuotantovauhti oli 800-1000 kranaattia, tietää niitä tekemässä ollut pitäjäneuvos Erkki Kerttula. Ammuksia ei ladattu Kempeleessä. Ne lähetettiin junakyydillä Kokkolan seudulle, jossa tehtiin viimeinen työvaihe.

Keskiraskaan kranaatinheittimen ammusten teko Pirilässä alkoi Talvisodan alkuvaiheissa. Vuonna 1941 tuotannossa oli muutaman kuukauden tauko, joka alkoi 15. huhtikuuta. Työ käynnistyi uudelleen 27. heinäkuuta ja sitä jatkettiin aina vuoden 1943 asemasotavaiheeseen saakka, jolloin valmistus keskitettiin kokonaan Oulun Pikisaareen. Ehkäpä sodassa oli silloin rauhallisempi vaihe ja siksi arvioitiin pärjättävän ilman Kempeleen valmistuspistettä.

Pirilän ammustehtaalla oli etupäässä kempeleläisiä, mutta kokonaisuudessaan työntekijöiden kotipaikat olivat monilla tahoilla. Oululaiset tai Oulunsalolaiset eivät olleet suinkaan ainoita vieraspaikkakuntalaisia. Joukossa oli myös kansainvälistä väriä: pari norjalaista ja joku saksalainenkin. Oulusta joukkoon värvättiin varsinkin metallialan erikoisosaajia. Heitä tarvittiin, olihan Pirilän vanhaan navettaan sijoitetussa tehtaassa nelisenkymmentä sorvia, joukossa myös yksi suuri revolverisorvi. Sorvareiden ohella tarvittiin mm. hitsaajia.

Koneita pyöritettiin kiivaimmassa vaiheessa yötä päivää, pyhät arjet. Osa väestä työskenteli kolmessa, osa kahdessa vuorossa, mutta oli myös pelkkää päivävuoroa tekeviä. Naisia työntekijäkunnasta oli ainakin puolet, ilmeisesti enemmistö, arvioi Erkki Kerttula. Hän itse meni työhön kranaattitehtaalle 16-vuotiaana nuorukaisena joulukuussa 1939 yhdessä samalta kylältä, Ketolanperältä, kotoisin olleen Eino Karjalaisen kanssa.

”Työntekijöitä ei etsitty lehti- tai muillakaan ilmoituksilla, vaan tieto paikoista kulki tehokkaasti puskaradion kautta, ihmiseltä ihmiselle. Kempeleen asukasmäärä oli tuolloin oleellisesti nykyistä vähäisempi, joten pitäjän asiat tunnettiin kylillä hyvin”, Kerttula huomauttaa.

Verstaan työpaikat kiinnostivat siksikin, että niissä arvioitiin tienattavan hyvin. ”Ja olihan se aivan totta. Rahalla oli silloin merkitystäkin, kun kaupoissa oli vielä tavaraa. Jatkosodan aikana kaikki menikin kortille”. Ensimmäiset tilit taskussa Erkki ja Eino menivät vaateostoksille Ouluun. Oli päätetty miehekkäästi hankkia puvut. Kävi vain niin, että liikkeissä ei ymmärretty tulla palvelemaan nuorukaisia, joiden arveltiin vain katselevan arvokkaita vaatteita. Sellaiseen kohteluun tympääntyneinä nuoret asiakkaat marssivat silloisen keskuskentän nurkalla sijainneeseen Narikkaan, jossa oivallettiin heidän olevan tosiostajia. Upouudet, laadukkaat puvut ja paltot päällään Eino ja Erkki käväisivät jälleen näyttäytymässä liikkeissä, joissa heitä ei ollut otettu oikein tosissaan. ”Ja kyllä Eino muisti mainita, että ostosmatkalla tässä oltiin, mutta joiltakin kaupat menivät sivu suun.”

Tarkkaa työtä

Pikisaaresta valumuotin jäljiltä tullut aihio joutui Pirilän konepajaksi muuttuneessa navetassa käsittelyyn, johon kuului yli 30 vaihetta.

”Työ oli tarkkaa. Kaikki tiesivät, että hutilointi johtaa vain tuotteisiin, jotka joutuvat uudelleen sulatukseen. Vähäisiäkään virheitä ei hyväksytty.”

Ammusten aihioihin sorvattiin rihlat ja niihin väännettiin kierteet pyrstön asennusta varten. Kranaattien pyrstöosien raaka-aineena käytettiin teräsnauhaa, josta painettiin prässissä irti pyrstöksi sopivat osat. Ne taivuteltiin sopivaan muotoon. Valmiit pyrstöt pyöriteltiin kranaattien kierteisiin ja tiukattiin vielä hitsaamalla kiinni. Ammusten osat kuumennettiin ja karkaistiin.

Kranaatit maalattiin rungoiltaan punaisiksi, pyrstöltään sinisiksi. Maalaaminen kuului työvaiheisiin, joita naiset tekivät. Jokainen valmiste koeponnistettiin vesipaineella. Siinä kokeessa ehjiksi havaitut ammukset joutuivat vielä tiukkaan lopputarkastukseen, jossa vähänkin normeista poikkeavat tuotteet eroteltiin uudelleen sulatettavaksi. Viallisia ei sentään ollut paljon.

Erkki Kerttula toimi tarkistajana valtion virallisen valvojan seuratessa työtä. ”Kranaatit pantiin muun muassa pyörimään lievästi kaltevalla alustalla. Jos liike pysähtyi, tuotteen tiedettiin olevan epätasapainossa. Siihen oli tullut valussa epätasaisesti metallia. Sellainen ammus ei olisi lentänyt kunnolla. Myös kranaattien läpimitta tarkistettiin millimetrin sadasosien tarkkuudella. Sen oli sujahdettava ensimmäisen tarkastusrenkaan läpi, mutta pysähdyttävä toiseen. Ellei niin käynyt, ammus oli liian väljä.”

Kempeleen kranaattitehtaalla valmistettu kranaatin kuori Erkki Kerttulan kotiseutumuseolle lahjoitetusta esineistöstä.

Ammattien kirjo laaja

Niin metalliverstaalla kuin oltiinkin, joukossa oli myös puuseppiä. He tekivät kuljetuslaatikot. Tarvittiin myös huoltomiehiä, työkaluviilareita. Ja tietysti työnjohtajia, konttoristeja, siivoojia, ruokalan väkeä. Ja tietysti tällainen tuotantolaitos oli vuorokaudet läpeensä huolekkaassa vartioinnissa.

Vakavista ajoista huolimatta työporukassa muistettiin pitää myös sopivaa huumoria yllä. Paljon veistelyä aiheutti esimerkiksi kakkosjohtaja Funck, joka pyrki valppaasti valvomaan myös sitä, että desantit eivät päässeet tekemään pahojaan. Kerran syyspimeällä hän kuulikin varastorakennuksen nurkalla liikkuessaan takapihalta epäilyttävää ääntä. ”Kädet ylös, tai paukkuu”, kuului pistoolin taskustaan tempaisseen miehen tiukka karjahdus. Siitä tietysti säikkyivät pahanpäiväisesti rapistelun aiheuttajat, verstaan ainoassa sosiaalitilassa, kylmässä käymälässä asioillaan olevat naiset.

Tapahtumalla hersyteltiin myös kronikassa, joka esitettiin Pirilän verstaan työpaikkajuhlassa Kempeleen nuorisotalolla 2.3.1940. Sutjakkaasti verstaan toimintaa ja työntekijäkuntaa esitelleen runoelman luki ammusten valmistuksessa mukana ollut, Oulussa näyttelijänäkin laakereita niittänyt Aaro Orava. Hän ei kuitenkaan ollut kronikan laatija. ”Kirjoittaja pysyi tuntemattomana”, toteaa Erkki Kerttula. Julki tuotiin vain, että esitetään kronikka ”Totuuden torvi”, jonka on kirjoittanut ”Akseli Mutteri”. Kirjoittaja tai joku hänet tunteva voisi tässä vaiheessa jo salaisuuden paljastaakin. Enää hänelle tuskin olisi odotettavissa pelkäämiään kuumia oloja. Enemmänkin olisi tiedossa kunniaa teoksesta, jota Kerttula toteaa monen verstaalla työssä olleen eteläisintä Suomea myöten häneltä tilanneen muistoksi värikkäistä ajoista.

Erkki Kerttulan työt muuttuivat kovemmiksi 18.1.1942.

”Uhtualla sitten näin, kuinka Pikisaaren Konepajan leimalla varustettuja kranaatteja käytettiin sodan melskeissä. Osa niistä oli varmasti minunkin leimaamiani.”

Koneet siirrettiin vuonna 1943 Pirilästä Oulun Pikisaareen. Sodan loppuajan kranaatteja valmistettiin siellä valuaihiosta lopulliseen muotoonsa saakka.

Haastattelija ja kirjoittaja Timo Paakki. Juttu on julkaistu alun perin Kempele-Seuran Kempeleen Joulu 2000 -lehdessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *