Yhteisöllisyyttä etsimässä
Kuinka kempeleläiseksi tullaan?
Kempeleläiseksi voi syntyä – näin ovat tehneet omat lapseni ja puolisoni. Puolisoni sukujuuret kietoutuvat itse asiassa vanhojen kempeleläisten mielellään muistelemaan ”Mantukseen”, eli Amandeus Anttilaan saakka. Mantus oli sekatyömies, mökkiläinen Ketolanperältä, jonkinlainen reissujätkä, jonka legenda on jäänyt elämään – jos ei muuten, niin harvinaisen nimensä ansiosta. Kaikki meistä eivät kuitenkaan ole ”Mantuksen perillisiä”, eivätkä ole syntyneet mihinkään muuhunkaan perikempeleläiseen sukuun – Sarkkiseksi, Pekuriksi, Tuohinoksi tai Junttilaksi. Suurin osa meistä on tullut tänne muualta – siitäkin huolimatta, että tilastokeskuksen tilastojen mukaan esimerkiksi vuonna 2017 kempeleläisiksi syntyi 226 ihmistaimea.
Ensimmäisen kerran Kempele mainitaan kirjallisessa lähteessä 1568, jolloin alueella oli kolme savua. Tällöin Kempele kuului Liminkaan, olimme ”emäpitäjän syrjäseutua”, josta liminkalaiset muistavat säännöllisesti muistuttaa. 1800-luvulle tullessa Kempeleessä oli asukkaita noin 600, 1900-luvun alussa jo yli 1200. Sotien jälkeen väkiluku kasvoi täälläkin, ja 1960-luvulla asukkaita oli yli 2700. Tästä pisteestä alkoi teollisuuden nopean kehittymisen ja Oulun kaupungin läheisyyden siivittämä väestönkasvu, ja vuonna 1985 asukkaita oli jo yli 8600. Tälle vuosituhannelle tultaessa asukkaita oli yli 12 000, ja tällä haavaa asukasluku on jo yli 18 000. Sijainti Oulun kainalossa ja onnistunut kaavoitus, sekä yritysmyönteisyys ovat olleet avaimia Kempeleen kasvuun. Kempeleeseen muuttaa vuosittain paljon ihmisiä, niin lapsiperheitä kuin isovanhempia. Ja kyllähän se maailma on niin pieni, että jopa meitä mieluskyläläisiäkin täällä vastaan tulee!
Sisäistä kempeleläisyyttä etsimässä
Kempeleläistymisestä ja Kempeleeseen muuttamisesta on monenlaista tarinaa. Joidenkin kokemukset kertovat kempeleläistymisen olleen vaikeaa – milloin oli pidetty ylpeänä ja milloin liian puheliaana tähän sakkiin, toiset taas kertovat sulahtaneensa mukaan porukkaan noin vain. Varmasti ainakin muuton ajankohta on vaikuttanut erilaisiin kokemuksiin. Kun itse muutin tänne vajaat kymmenen vuotta sitten, oli Kempeleessä selvästi totuttu uusiin tulokkaisiin, ja minut otettiin varsin avoimesti vastaan. Itseasiassa harvinaisempana taidetaan nykyään pitää sitä, jos minun ikäiseni ihminen on täällä sattunut syntymään.
Kempeleen kotiseutumuseo kuvastaa kempeleläisyyttä mitä parhaimmin. Kotiseutumuseon pihapiiri on alunperin ollut Ruotsin kuninkaallisen armeijan ratsuväenrykmentin komentajan virkatalo. Talo tunnettiin juhlallisesti ”Kempeleen Hovina”. Kun Suomi siirtyi Ruotsin vallan alta Venäjän vallan alle, tuli tilasta vuokratila, jolle vuokralainen valittiin viiden tai kymmenen vuoden välein huutokaupalla. Kuka suostui eniten vuokraa maksamaan, sai asumisoikeuden. Asukkaita siis tuli ja meni: Marttilat Lumijoelta, Åströmin nahkatehtailijat Oulusta, viimeisinä vuokralaisina Matturit Limingasta – Frans Petter ja Eliisa kirjoittivat Liminkaan kotiväelleen 1900-luvun alussa tulleensa ”Kempeleen Hoviin arenttiin”, eli siis vuokranneensa tuolloin Kunnan-Marttina tunnetun tilan. Tämän tilan Frans Petter poikansa Aapon kanssa myöhemmin osti omakseen. Jossain vaiheessa vuosien varrella tila ruvettiin tuntemaan Matturina, ja Matturiksi sitä nykyäänkin kutsutaan. Matturiin on siis kautta aikojen ”tultu tuluvan tuomana”, niin kuin koko Kempeleeseenkin tullaan, siksi se sopii niin mainiosti kaikkien kempeleläisten kotiseutumuseoksi.
Itse olen syntyisin Haapavedeltä, mutta olinko oikeasti haapavetinen? Vanhat haapavetiset muistivat minua muistuttaa, että en suinkaan ole oikeasti haapavetinen: muuttihan isoisäni isä Haapavedelle Tornionjokilaaksosta vasta hetikohta nälkävuosien jälkeen, 1870-luvulla. Tästä näkökulmasta katsottuna Kempeleeseen on ollut vallan helppo sujahtaa: en ole vielä kymmentäkään vuotta ollut, ja hyvin voin itseäni kempeleläiseksi tituleerata.
Kuitenkin on ollut ilahduttavaa, kuinka avoimesti kempeleläiset avaavat keskustelun siitä, mistä päin Suomea ja maailmaa kukanenkin on tänne päätynyt. Kotiseutuja on monia, ja Kempeleessä on ollut ihana tutustua muiden kempeleläisten mukanaan tuomiin tuulahduksiin omilta kotiseuduiltaan. Tullaan mistä tullaan, ja ollaan ylpeitä siitä – mutta tullaan myös yhtä ylpeästi kempeleläisiksi.
Jaana Koski