Kempele-Seuran 10 ensimmäistä vuotta
Seuraavassa on katsaus Kempele-Seuran ensimmäisen kymmenen vuoden toimintaan 1997 – 2007. Artikkelin on kirjoittanut Maija Jaakola ja se on julkaistu Kempeleen Kurpponen -lehdessä 2007, sivut 4 – 8. Julkaisu tässä kirjoittajan luvalla. Hakasulkeissa olevat merkinnät ovat jälkikäteen tehtyjä lisäyksiä.
Seura perustetaan
Oman kotiseutuseuran perustaminen Kempeleeseen pulpahti 1990-luvun alussa esille keskusteluissa silloin tällöin. Erityisesti kunnallisneuvos Erkki Kerttula kantoi asiasta huolta useasti eri yhteyksissä. Kotiseutuasiasta kiinnostuneet kempeleläiset kokoontuivatkin suunnittelemaan yhdistyksen perustamista. Tämä johti syyskuussa 11.9.1997 Kempele-Seuran perustavaan kokoukseen.
Kunnantalon valtuustosalissa oli paikalla 27 henkilöä, jotka valitsivat perustetun yhdistyksen johtokunnan jäseniksi seuraavat kahdeksan henkilöä: Erkki Kerttula, Timo Paakki, Marjukka Riihimäki, Helli Neuvonen, Maija Jaakola, Pirkko Lindberg, Tanja Gallen ja Mirja Takaluoma.
Seuran 1. puheenjohtajaksi valittiin Juhani Konola. Hän toimi yhdistyksen puheenjohtajana vuoden 1999 loppuun, jonka jälkeen puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2000 lähtien Maija-Liisa Siira.
Varapuheenjohtajina ovat olleet Timo Paakki ja hänen jälkeensä Jaakko Penttilä.
Sihteerin tehtävät luovutettiin perustavassa kokouksessa kulttuurisihteeri Maija Jaakolalle. Hän hoitaa tehtävää edelleenkin [tilanne vuonna 2007], toimien samalla myös rahastonhoitajana.
”Myöhemmin toiminta-ajatuksiin on lisätty pyrkimys edistää kotiseutuun juurtumista. Se onkin haasteellinen ja pitkäaikainen tehtävä”
Toiminta alkaa – haasteita rittää
Varsinainen toiminta alkoi vuoden 1998 alusta. Seuralla oli heti toiminta-ajatuksena sääntöjensä mukaisesti elinympäristön ja asukkaiden viihtyvyyden lisääminen, kotiseudun kehittäminen paikallisten erityispiirteiden pohjalta, omaleimaisuuden korostaminen ja kehittäminen, paikalliskulttuurin edistäminen ja kotiseutuhengen ylläpitäminen. Myöhemmin toiminta-ajatuksiin on lisätty pyrkimys edistää kotiseutuun juurtumista. Se onkin haasteellinen ja pitkäaikainen tehtävä, jotta yksilö kokisi asuinpaikkansa kotiseudukseen, juurtuisi alueelle ja osaisi sitä arvostaa. Juurtumista voidaan nopeuttaa tiedottamalla uuden asuinpaikan historiasta ja nykyoloista sekä sen tarjoamista palveluista ja mahdollisuuksista. Jäseniä saatiin mukaan ensimmäisenä toimintavuonna 27 henkilöä, kymmenen vuoden kuluttua jäsenmäärä oli 81.
Kotiseutulehti
Ensimmäisiä toimintamuotoja olivat oman kotiseutulehden julkaisu sekä Kempele-viirin suunnittelu ja valmistaminen myyntiä varten. Ensimmäinen lehti, Kempeleen Joulu, ilmestyi joulun alla 1998. Nimestä keskusteltiin, puolesta ja vastaan. Vastustajat vetosivat joululehden sitovan liiaksi sisältöä sekä myyntiaikaa. Puolustajien mielestä kotiseutulehti on perinteisesti joululehti.
Lehti ilmestyikin jouluisena kolme kertaa, jonka jälkeen ilmestymisaikaa muutettiin ja uudeksi nimeksi valittiin monista ehdotuksista Kempeleen Kurpponen, joka nimenä ei ole sidottu jouluun. Päätoimittajana toimi neljässä lehdessä Timo Paakki, jonka jälkeen vastuuta on kantanut Satu Ekmark.
Kaikki eivät tiedäkään, mitä kurpponen merkitsee. Kurpponen liittyy perinteiseen kempeleläiseen osaamiseen. Se on arkinen käyttökenkä, varsinkin lasten ja nuorten jalkine. Suutarit tekivät niitä arkikäyttöön, siksi kurpposia ei olekaan kovin säilynyt jälkipolville. Kempeleen museolle lahjoitettiin muutama vuosi sitten vanha kurppospari. Lahjoitus oli todellinen kulttuuriteko, josta museon kävijät saavat iloita.
”Kaikki eivät tiedäkään, mitä kurpponen merkitsee. Kurpponen liittyy perinteiseen kempeleläiseen osaamiseen. Se on arkinen käyttökenkä, varsinkin lasten ja nuorten jalkine.”
Historiasta on kirjoitettu eniten
Kotiseutulehden aiheista eniten on ollut esillä Kempeleen historia, josta on kerrottu esimerkiksi jutuissa Kaksituhatta vuotta Kempeleen esihistoriaa (Markku Mäkivuoti 1999), Pohjois-Pohjanmaan alueelliset symbolit (Ilpo Tapaninen 2002), Kolmen savun kylästä huipputekniikan kunnaksi (Pirkko Lindberg 1998), Esi-isieni jalanjäljillä 1700-luvun Kempeleessä (Yrjö Abram Granlund 2000) sekä jutuissa turpasmökistä, Voitiestä, Kempeleen teistä, vanhoista paikannimistä, tiilitehtaasta ja vanhasta kunnantalosta.
Liike-elämää on sivuttu kirjoituksissa Etelän Leipomosta ja Kankaan kaupasta. Juha Sipilän kirjoitus Maltilla menestykseen (1999) ja Kari Ahokkaan artikkeli Kempele – Suomen piilakeus (1998) käsittelevät jo nykyaikaa ja tulevaisuutta.
”Kotiseutulehdessä on julkaistu myös kirjailija
Anna-Leena Härkösen kouluaine vuodelta 1977, jolloin hän oli 12-vuotias.”
Kouluista on kerrottu kirjoituksissa Millainen koulutus – sellainen tulevaisuus (Pertti Kokkonen 2000), lähihistoriaa on kirjoitus Juurussuolla toimineesta Metsäpirtin koulusta (Anneli Valkama 2002). Kempeleen kirjaston vaiheista kertoi Pirkko Lindberg (2002) ja Kempeleessä tehtävästä lastenkirjastotyöstä Noora Valkonen (2004).
Henkilökuvissa on esitelty kirkkoherra Kalle Cajanus eli Kempeleen Kalle sekä ”Kempeleen Santeri” eli maanviljelijä-koomikkonäyttelijä Antti Jäminki. Kotiseutulehdessä on julkaistu myös kirjailija Anna-Leena Härkösen kouluaine vuodelta 1977, jolloin hän oli 12-vuotias. Kouluaine todistaa Anna-Leenan kyvystä katsoa asioita huumorin sävyttämänä jo nuorena.
Sota-aikaa on käsitelty mm. jutuissa Nuorten talkoot auttoivat Suomea selviytymään sodasta (Aarne Tölli 1998), Joulu korsussa Uhtuan suunnalla (Timo Paakki 1999), Amerikan apuna kaakaojauhetta sota-ajan oppilaille (Kaisu Tölli 1999), Pirilästä rintamalle ammuksia yötä päivää 200 ihmisen voimin (Timo Paakki 2000), Pilketehdas valmisti polttoainetta bensiinipulan vaivaamalle maalle (Timo Paakki 2000), Lottana kotirintamalla (Satu Ekmark Lyyli Sarkkisen muistelun pohjalta 2004), Kotirintaman naiset (Kaisu Tölli 2004) sekä Lapsuus sodan varjossa – muisteluksia Kempeleestä (Juhani Lassila 2000).
Avojalakasten puhheita
Lehdessä on puitu myös Kempeleen ja Oulun seudun murresanastoa sekä Pohjois-Pohjanmaan murrepiirteitä. Nämä artikkelit antavat alkeet ymmärtävät kempeleläisten arkipuhetta. Tiedätkö, mikä ero on sanoilla avojalkainen ja paljasjalkainen? Avojalkaiseksi synnytään, paljasjalkainen voi olla kuka tahansa. Jostakin henkilöstä sanotaan, että hän on avojalkainen oululainen tai kempeleläinen, on siis syntynyt Oulussa tai Kempeleessä. Paljasjalkaisia henkilöitä näkee varsinkin kesällä uimarannoilla.
”Sanonta ’Etelä-Suomesta Kempeleestä’ sai 2002 monta tulkintaa alkuperästään, joskaan ei ehkä vieläkään lopullista.”
Kempeleen nimikkolajit esiteltiin vuoden 1999 lehdessä ja yleistyvästä lintuharrastuksesta kirjoitettiin 2002. Sanonta ”Etelä-Suomesta Kempeleestä” sai 2002 monta tulkintaa alkuperästään, joskaan ei ehkä vieläkään lopullista.
Perinnettä on esitelty ruokakertomuksissa, vanhojen leikkien esittelyssä, museon perinnepäivistä kertovissa jutuissa sekä entisajan pitojen ja lapsuuden joulujen muisteluissa. Lisäksi kotiseutulehdessä on julkaistu kempeleläisten kirjoittajien runoja.
Kempeleen seurakuntaa on esitelty useassa yhteydessä, mm. jutut Kempeleen vanhasta kirkosta, Vanhan pappilan elämästä, seurakunnan toiminnasta ja tietenkin kirkkoherra Kalle Cajanuksesta.
Lehden kansikuva on tärkeä
Kotiseutujulkaisun kansikuvatkin kertovat Kempeleestä. Kansikuvina ovat olleet talvinen kuva vanhasta kirkosta, luminen pihapihlaja, Kempeleen nimikkonisäkäs rusakko, nimikkokasvi paju sekä harmaantuneen aitan hirsinurkka.
Vuoden 2007 Kempeleen Kurpponen on järjestyksessä kuudes numero, joten aivan joka vuosi ei lehteä ole julkaistu. Kaikki kuusi ilmestynyttä lehteä ovat olleet todellisia lukulehtiä ja arvokkaita perinnetietouden tallentajia. Lehtiä on vielä halukkaiden saatavissa, paitsi vuoden 1999 numero on myyty loppuun. Katso Kurpposten täydellinen sisällysluettelo.
Kempele-viiri
Kempele-viirin välittäminen on varmasti kotiseutuyhdistyksen näkyvin – sananmukaisesti tulkittuna – toimintamuoto. Kaunis sinivalkoinen viiri liehuu yhä useamman kempeleläisen pihan elävöittäjänä.
”Kaksi alakkain, yläviistoon lentävää sorsaa kuvaavat kunnan laajoja vesijättömaita ja runsasta lintukantaa.”
Kunnan vaakuna tuli luontevasti viirin kuvaksi. Kaksi alakkain, yläviistoon lentävää sorsaa kuvaavat kunnan laajoja vesijättömaita ja runsasta lintukantaa. Pohjois-Pohjanmaan väritunnus on valko-sini-valkoraita, joka sopii myös kunnan vaakunan väreihin. Vaakunan hopea väri muuttuu heraldiikassa valkoiseksi. Kempele-Seuran sihteeri on vuosien aikana jakanut kokemusta ja neuvoja viirin tuottamisesta naapurikuntiin ja vähän kauemmaksikin. Kauniisti ovat liehuneet sitten heidänkin viirinsä.
Kempele-postikortti
Takavuosina, varsinkin kesäisin matkailijat ja liikkeiden omistajat kyselivät Kempele-postikorttia. Oman postikortin tuottaminen olikin alusta lähtien Kempele-Seuran suunnitelmissa. Se oli vaikeampaa kuin arvasimmekaan. Mikä kortin aiheeksi? Mikä olisi paras näkymä? Korttiaihetta pyöriteltiin monta vuotta kunnes vuonna 2006 saatiin valmista. Kortissa on neljä kuvaa Kempeleestä eri vuodenaikoina: kesäinen kuva vanhasta kirkosta ja kellotapulista uudelta kirkolta katsottuna, museon pihapiiri alkukesästä, syksyinen katu Ollilantiellä ja talvinen merenranta Kempeleenlahdella.
Kempeleestä onkin julkaistu aikojen kuluessa enemmän postikortteja kuin äkkinäinen arvaakaan. Kesällä 2006 koottu näyttely Kempele-aiheisista postikorteista todisti sen. Vanhin kortti oli vuodelta 1905 ja uusin 2006. Kaikkiaan kortteja löytyi lähes 50 erilaista, ne löytyvät nyt kotiseutuarkistosta.
Kotiseutukaappi
Kempele-Seura hankki vuonna 2000 koivumelamiinista valmistetun 3-osaisen lasiovellisen vitriinikaapin, joka sijoitettiin pääkirjastoon. Vitriiniin on laitettu esille kotiseutuaineistoa, vanhoja kirjoja ja paikallislehtien vuosikertoja. Materiaalia ei lainata, vaan yleisöllä on mahdollisuus tutustua aineistoon virkailijoiden valvonnassa.
Muu toiminta
Tutustuminen omaan kotikuntaan koetaan tärkeäksi. Seura tekee yhteistyötä kunnan kulttuuritoimen kanssa. Yhteisesti on järjestetty Kempele-kiertoajeluja useana vuonna sekä uutena toimintana kesäiset kotiseuturetket. Bussiajelut eri puolilla Kempelettä ovat avanneet uusia näkymiä myös vuosia kunnassa asuneelle väelle. Toiveissa onkin ollut uusien asukkaiden saaminen mukaan.
Kotiseuturetkellä Kierikin kivikautisessa kylässä.
Kotiseuturetkiä on tehty kauemmaksikin. Ensimmäinen vierailu tehtiin tehtiin Yli-Iihin ja Kierikkiin 2003. Kierikkikeskukseen ja kivikauden kylän turvekoteihin tutustuttiin oppaan johdolla. Paluumatkalla poikettiin Koitelinkosken kautta.
Seuraava retki vuonna 2005 suuntautui Raaheen ja Siikajoelle. Revonlahden kirkossa vierailemisen jälkeen tehtiin Raahen kaupunkikierros. Raahen museoon tutustuminen oli monelle ensimmäinen kerta, käynti osoitti miten monipuolinen esineistö on saatu tallennettua vanhaan rannikkokaupunkiin. Suomen sodan Siikajoen taistelun paikat ja vanha pappila olivat mieleen jääviä käyntikohteita. Siikajoki-Seuran puheenjohtaja Aulikki Eerikäinen toimi asiantuntevana oppaana.
Kesällä 2006 retkeiltiin Ylä-Savossa ja Lapinlahdella. Menomatkalla käytiin Kärsämäellä Paanukirkossa, Iisalmessa Runnin kylpylässä ja Juhani Ahon museossa, Lapinlahdella taidemuseo ja ennen kaikkea Väisälänmäen kierros olivat käymisen arvoiset. Lapinlahden osaavana oppaana toimi Minna Kettunen.
Kotiseuturetket ovat olleet hyvin suosittuja. Opastetut kohteet ovat kiinnostaneet, linja-auto on ollut täynnä ja mukaan on päässyt muitakin halukkaita kuin jäseniä.
”Kotiseuturetket ovat olleet hyvin suosittuja.”
Teemaillat
Erilaiset teemaillat, luennot ja muisteluillat ovat kuuluneet Kempele-Seuran toimintaan. Yhdistyksen esittely sekä arpojen, lehtien ja viirien myynti erilaisissa tapahtumissa kuuluu vuosittaiseen ohjelmaan. Kempeleläisiä on haastateltu entisaikojen elämästä, nykyisyyttäkään unohtamatta, useimmat haastattelut ovat luettavissa Kurpposista.
Teemailloista merkittävimpinä mainittakoon Markku Mäkivuotin luento Kempeleen arkeologisista kaivauksista, arkkitehti Lauri Louekarin luento pohjoispohjalaisesta perinnerakentamisesta, Jouko Vahtolan teemailta kempeleläisistä nimistä, Ilpo Tapanisen luento Pohjois-Pohjanmaan alueellisista symboleista, Markus H. Korhosen tapakulttuuriluento, Mika Sarkkisen esitelmä Kempeleen esihistoriasta ja Topi Antti Äikäksen luento kuntaimagon merkityksestä paikalliselle kehitykselle. Jokainen teemailta houkutteli kiinnostuneita kuulijoita yli kuntarajojen.
Perinnepäivät ovat kuuluneet museon kesäohjelmaan joka vuonna. Kempele-Seura on ollut mukana järjestämässä perinnetyönäytöksiä, tempauksia ja muutakin elokuisena viikonloppuna. Uusina tapahtumina ovat tulleet Luonnonkukkapäivän retki kesäkuussa ja Rakennusperintöpäivän vietto syyskuussa.
Antiikkia, vanhoja esineitä ja rahoja
Vanhojen esineiden arvioimisilta on järjestetty kaksi kertaa. Molemmissa illoissa on arvioijana ollut arkeologian lehtori Pentti Koivunen. Arviointi-illat ovat vetäneet runsaasti väkeä, vanhoja esineitä on tuotu nähtäville lähikunnistakin. Uusin aluevaltaus tehtiin syksyllä 2006, jolloin järjestettiin vanhojen rahojen arviointi-ilta, joka venyi runsaasta yleisömäärästä johtuen viisituntiseksi.
Adressi Pirilän puolesta
Ehkä näkyvin tempaus 10 vuoden ajalta on ainakin sihteerin mieleen jäänyt kansalaisadressin kerääminen Kempeleen puutarhaoppilaitoksen pitämiseksi Kempeleessä.
Vuonna 2003 OSAKK:in suunnitelmiin kuului puutarhakoulutuksen lopettaminen Kempeleessä ja opetuksen keskittäminen Muhokselle rakennettavaan uuteen luonnonvara-alan oppilaitokseen. Tämä suunnitelma aiheutti suurta vastustusta Kempeleessä ja muuallakin. Seppo Härkönen teki aloitteen ja Kempele-Seura lähti keräämään kansalaisadressia Pirilän puolesta.
”Emme ole ketään vastaan, ainoastaan Pirilän puolesta.”
Mikään muu yksittäinen asia ei ole tuonut sihteerille niin suurta myötätuntoa ja kannustusta kuin ”taistelu” Pirilän puolesta. Mottona oli: Emme ole ketään vastaan, ainoastaan Pirilän puolesta. Nimiä käytiin kirjoittamassa kulttuuritoimistossa ja muuallakin naapurikuntia myöten. Adressi luovutettiin OSAKK:n kuntayhtymän kokouksessa 11.3.2003. Lopetus- ja siirtosuunnitelmat siirtyivätkin sillä kertaa. Siirtouhka ja yli 50-vuotiaan oppilaitoksen puutarhaopetus Kempeleessä sai suurta julkisuutta lehdistössä koko vuoden ajan.
Nimiadressi lisäsi yhdistyksemme tunnettavuutta sekä halukkuutta liittyä jäseneksi. Uusia jäseniä liittyi vuoden 2003 aikana 23 henkilöä.
Yhteistyö
Kotiseututoiminta Kempeleen kaltaisessa kunnassa onnistuu parhaiten yhteistyönä. Kempele-Seura tekee kotiseututyötä yhdessä kunnan kulttuuritoimen kanssa. Tällä tavalla on toteutettu mm. Kempele-kiertoajelut, teemaillat, perinnepäivät ja monet muut tapahtumat. Yhdistyksen toimisto ja varasto sijaitsevat kunnantalolla kulttuurisihteerin huoneessa.
Muiden kempeleläisten yhdistysten, yhteisöjen, yritysten ja koulujen kanssa on jonkin verran kanssakäymistä ja yhteistyötä.
Jäsenistö
Yhdistyksen voimavara on sen jäsenet. Kempele-Seuran jäsenmäärä on pysynyt toimintansa ajan alle 100 hengen. Suurin osa jäsenistä on henkilöjäseniä, kannattajajäseniä (yritykset, järjestöt, yhdistykset) on muutamia. Ennen vanhaan ajateltiin kotiseudun merkitsevän samaa kuin synnyinseutu. Myöhemmin muuttoliike on sekoittanut kotiseudun käsitettä. Monilla ihmisillä on nykyään useita kotiseutuja. Muuttaneen väen juurruttaminen uuteen asuinkuntaansa aiheuttaa yhdistyksellemme haasteita. Samassa tilanteessa Suomessa ovat ne monet kunnat, joihin muuttaa uusia asukkaita muualta Suomesta.
Kymmenen vuotta on yhdistyksen toiminnassa lyhyt aika. Kuitenkin siinä ajassa ehtii toiminta vakiintua ja näyttää tarpeellisuutensa. Kempele-Seura jatkaa tulevaisuudessakin kotiseututyön tekemistä menneisyyttä vaalien, nykyisyyttä unohtamatta.
2007
Maija Jaakola
Kempele-Seura ry:n sihteeri