Vanhanajan viikon järjestelytoimikunnan aikaansaannos: Kempeleessä 1880 näytelmä
Vanhanajan viikon järjestelytoimikunnan aikaansaannos: Näytelmä Kempeleen kansakoulun perustamiskokous vuonna 1880.
Kuluvan kesän Vanhanajan viikolle järjestelytoimikunta päätti tarjota jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Päätimme laittaa itsemme likoon ja esittää tapahtumaviikolla Antti Jämingin käsikirjoituksen pohjalle toteutetun näytelmän nimeltä Kempeleen kansakoulun perustamiskokous vuonna 1880. Kansakoulun perustaminen tuolloin oli yksi merkittävimmistä päätöksistä Kempeleen kunnan historiassa.
Kempele-Seura on saanut käsikirjoituksen lahjoituksena Antti Jämingin perheeltä 2010 luvun lopulla. Käsikirjoitus on myös taltioituna Kempeleen kotiseutuarkistoon.
Käsikirjoitus on sillä tavalla haastava, että sen toteutukseen tarvittiin yksitoista esittäjää. Heti päätöksen teon jälkeen ryhdyimme värväämään kuhunkin rooliin sopivan esittäjän. Käsikirjoitus on niin hauska ja mielenkiintoinen, että roolien täyttäminen onnistui nopeasti ja jopa aika helposti.
Näyttelijät rooleissaan:
- Pastorina Timo Still
- Pastorskana Kerttu Mömmö
- Nalkkina Minna Lehtomaa
- Korpelana Osmo Siira
- Ohukaisena Jouko Etelä
- Karoliina Nikkarina Pirkko Haipus
- Ollilana Veikko Keränen
- Tapanisena Lauri Pelkonen
- Junttilana Jussi-Pekka Heinonen
- Juvanina Maaret Sulkala
- Saukkosena Risto Lötjönen-Pihlaja
Moni esittäjistä paneutui rooliinsa intensiivisesti ja täydellä tarmolla, joka sai aikaan ryhmässä hyväksyvää kannustusta.
Käsikirjoituksen sovituksen ja kertojan roolissa toimi Tuula Väyrynen. Näyttelijä ja draamakasvattaja Tuija Nuojua kävi kolme kertaa vierailevana ohjaajana antamassa ryhmälle ammatillisia ohjeita ja kannustusta. Tuosta henkilöluettelosta lähes kaikki ovat Kempele-Seuran jäseniä sekä talkoo aktiiveja.
Käsikirjoitus on niin hauska ja mielenkiintoinen, että roolien täyttäminen onnistui nopeasti ja jopa aika helposti.
Ryhmä kokoontui noin kuukauden aikana järjestettyihin harjoituksiin viitenä (5) eri kertana. Jokainen noista harjoituksista nivoi ryhmää entistä yhtenäisemmäksi ja motivoituneemmaksi. Harjoituksissa oli hyvä ja tavoitteellinen asenne, päätavoitteena oli aikaansaada mielenkiintoisen ja hyvän tarinan sisältävä lopputulos. Kenraaliharjoituksen, joka pidettiin varsinaista tapahtumaa edeltävällä viikolla, oli tapahtumapaikkana Hovintien palvelutalo, yleisönä olivat talon asukkaat ja osa henkilökuntaa.
Yleisöesitykset, joita Vanhanajan viikolla esitettiin neljä eri näytöstä, sujuivat yleisöltä saadun palautteen mukaan jopa yllättävänkin hyvin. Koko tapahtumaviikon ajan säänhaltija oli tapahtuman järjestäjille ja toteuttajille suosiollinen, joka näkyi runsaina yleisömäärinä ja iloisina ilmeinä.
Lopputoteamana voisi todeta, että rohkeasti yhdessä tekemällä monet asiat onnistuvat, kuten tämäkin tapahtuma osoitti. Ryhmä voi varovaisen ylpeänä todeta, että teimme historiaa. Olemme ensimmäinen ryhmä, joka harrastuspohjalta on ollut toteuttamassa Vanhanajan Viikon ohjelmanumerona paikallisen historiaan pohjautuvan näytelmän.
Timo Still