Nuorten talkoot auttoivat Suomea selviytymään sodasta
Kempele valtakunnan mestari 1943
Jätepaperia 25 kiloa, yksi piste; maataloustyötä kahdeksan tuntia, yksi piste; risujen keräystä mökin mummolle polttopuuksi, yksi piste. Ote on erään koululaisen talkookirjasta vuodelta 1943. Nuorten talkoot oli työliike Suomessa, ja siihen osallistuivat sadat tuhannet nuoret sodan aikana.
Työliikkeen tarkoituksena oli innostaa nuoria työhön sodan vaikeina vuosina ja vielä niiden jälkeenkin. Auttamishalu ja talkoohenki oli tuolloin valtava. Jopa lapset, jotka itse asuivat turpasmökeissä, lähtivät talkoisiin mukaan auttaakseen muita puutteessa eläviä.
”Kun kotityöt oli tehty, riennettiin yhdessä talkoihin. Päivät saattoivat olla pitkiäkin, vasta keskiyöllä nukuttiin.” Näin kertovat entiset talkoonuoret, kempeleläiset Helli Neuvonen, Erkki Penttilä ja Martta Takalahti.
Talkootoiminta oli hyvin johdettua, ja osittain se oli koulujen välistä kilpailua. Kullakin talkoolaisella oli talkookirja, johon työsuoritukset kirjattiin. Kotiväki kannusti talkootoimintaan, koska työn tärkeys tiedettiin. Vanhemmat myös valvoivat, että työt todella tulivat tehdyiksi. Ei auttanut pinnaaminen. Opettaja oli mukana keräyspaikoilla ja pisteytti suoritukset talkookirjaan.
Koulupiirin rajoja noudatettiin tarkasti, toisten alueelle ei menty keräilemään. Vakoiltiin kyllä, kuinka aikaisin kunakin päivänä toisen koulupiirin alueen nuoret olivat liikkeellä ja kuinka pitkään illalla työtä tehtiin.
Kunnatkin kilpailivat
Eivät vain koululaiset kilpailleet, myös kunnat mittelivät ahkeruudesta. Kuntien välisissä kisoissa Oulun lääni pärjäsi parhaiten, sillä vuosina 1942–1944 jaettiin presidentin myöntämiä valtakunnallisia palkintoja. Ne kaikki tulivat Oulun lääniin: Kempeleeseen, Utajärvelle ja Pudasjärvelle.
Maa oli jaettu alueisiin noudattaen kansakoulujen tarkastuspiirijakoa. Käytännössä toiminta keskittyikin kouluihin, jonne lapset toivat keräämiään tuotteita. Jokaisessa koulussa oli opettaja talkoojohtajana, mitä helpotti se, että opettajat saattoivat suorittaa kesän työvelvollisuutensa toimimalla nuorten talkootyössä. Kouluhallitus velvoitti kansakoulujen tarkastajat valvomaan myös kesätyötä.
Kunnissa oli lisäksi talkoopäälliköt, Kempeleen talkoopäällikkönä oli opettaja Lenja Oksmaa. Opetusneuvos Armas Leinonen toimi Nuorten talkoiden keskuksen matka-asiamiehenä ja Oulun piirin piiriohjaajana.
Kempeleen koululaiset keräilivät esimerkiksi viljankorjuun jälkeen tähkiä pelloilta, perunoita, marjoja, risuja mökkiläisten polttopuiksi ja juolukan varsia.
Luonnontuotteiden lisäksi kerättiin teollisuuden raaka-aineeksi muun muassa jätepaperia, kumiromua, pihkaa, luita ja lumppuja. Samoin kiskottiin pajun parkkeja, jotka kuivattiin myyntiin. Siitä saattoi keräilijä saada pienen summan rahaa omaankin kukkaroon.
Koska asekuntoiset miehet olivat sodassa, nuoret talkoolaiset kävivät auttamassa naapureita sadon korjuussa ja heinätöissä. Siitä sai pisteitä talkookirjaan.
Palkkatöitäkin oli joskus mahdollista tehdä. Erkki Penttilä kertoo olleensa pilketehtaalla töissä. Santamäen montussa valmistettiin pilkkeitä auton käyttövoimaksi. Koivurungot täytyi kuoria ja katkoa sopivan mittaisiksi pilkkeiksi. Työstä sai pientä taskurahaa.
Nykyään selvältä asialta tuntuva kouluruokailu saatiin pystyyn Nuorten talkoiden avulla. Kun talkoolaiset viljelivät palstojaan ja keräilivät marjoja koululle, kouluhallitus velvoitti koulut järjestämään lapsille lämpimän aterian koulupäivinä. Helli Neuvonen kertoo, että kun Kirkonkylän koululaiset keräsivät tähkiä pelloilta, ne puitiin ja vietiin myllyyn. Näin saatiin koulupäivänä lämmin puuroannos. Maito tuotiin kotoa, jos kotona oli lehmiä.
Palkintoa juhlittiin
Talkootyön kevennykseksi järjestettiin pientä virkistystoimintaa. Talkookirjaan merkittyjen työsuoritusten perusteella saatiin pisteitä, jotka oikeuttivat rauta-, hopea- tai kultamerkkiin. Työsuoritusten perusteella saatiin talkoolapioita, sahroja ja pieniä kirveitä. Ne olivat pieniä merkkejä, joita saattoi pitää vaikka rintamerkkinä. Tarkasti ne pidettiin tallessa ja ylpeänä niitä näyteltiin. Vähästä osattiin olla iloisia, tunnettiinhan työn tärkeys.
Kempeleen talkoolaiset saivat Aimo Tukiaisen pronssisen työaiheisen korkokuvan, jonka luovutti omakätisesti tasavallan presidentti Risto Ryti Kempeleen talkoopäällikölle opettaja Lenja Oksmaalle.
Erkki Penttilä muistelee, että Ketolanperän koulu sai hyvän tuloksen, ja koululla oli komeat juhlat. Opettaja sanoi oppilaille juhlaa edeltävänä päivänä, että ”koettakaa panna huomiseksi parempia vaatteita päälle, sillä koululle tulee vieraita”. ”Mistäpä sitä parempia vaatteita pani päälle, kun niitä ei ollut”, Penttilä muistelee.
Juhlapäivänä koululle tulivat presidentin adjutantti ja kouluhallituksen pääjohtaja. Puheita pidettiin ja tarjoilujakin oli, muun maussa lapsille jaettiin lakritsipötkyjä. ”Tunsimme olevamme todellakin voittajia, peräti Suomen mestareita”, talkoolaiset muistelevat.
Nuorten talkoot aktivoi Helli Neuvosta, Martta Takalahtea ja Erkki Penttilää. Työtä oli etsittävä, ja sitä piti tehdä.
”Vapaa-ajan ongelmia ei ollut. Kaikki piti ansaita omalla työllä, kun mistään ei saanut taloudellista tukea. Se opetti säästämään ja ymmärtämään apua tarvitsevaa lähimmäistä. Vieläkin tuntuu, että yksinäistä ihmistä pitäisi käydä kuuntelemassa. Kovasta työstä on ollut onneakin, on opittu tyytymään vähään.”
Kirjoittaja Aarne Tölli. Juttu julkaistu alunperin Kempeleen Joulu 1998 -lehdessä.