Kempele-Seuran blogi


Peijaiset – kalevalainen kansanjuhla

Olipahan huikea elämys käydä katsomassa Kempeleen Kirkonkylän yhtenäiskoulun musiikkitapahtuma Peijaiset – kalevalainen kansanjuhla 22.2.2014. Musiikin oli säveltänyt Jussi Rasinkangas ja sanoittanut Juhani Konola.

Esityksessä oli mukana noin kolmesataa eri ikäistä koululaista ihan pienimmistä isoimpiin. Vaivaa oli nähty tavattoman paljon: nuorten käsissä helkkyivät niin kanteleet kuin elektroniset soittopelitkin, oli tanssia, laulua, lausuntaa ja upeita roolipukuja. Oli rumpurivistö, tuulikone, bändi sekä valaistus viimeisen päälle. Valkokankaalle heijastettiin tarinan mukaan edeten taiteilijanalkujen piirroksia, joita oli ilo katsella.

Mies ja nainen vanhanaikaisissa vaatteissa puhuvat juhlassa
Pirkko Sankilampi ja Reino Laitinen

Kyllä meillä on taitavia nuoria. Kiitos koululaisille, jotka olivat harjoitelleet esityksestä niin upean! Mukana olivat myös Kempele-Seuran puheenjohtaja Reino Laitinen Väinämöisen roolissa ja Pirkko Sankilampi hänen muorinaan. Ja kiitos tietenkin Jussi Rasinkankaalle ja Juhani Konolalle musiikkiohjelman työstämisestä!