1.5.2026
Kempeleen työväenyhdistys kommunistivainon kohteena vuonna 1930, osa 3

Kunnanvaltuuston puheenjohtajan kyyditys ja työväentalon kohtalo

Svinhufvudin hallitus ei ollut kesällä 1930 määrännyt viranomaisia toimenpiteisiin kommunistisia kunnanvaltuutettuja vastaan, koska se katsoi asian korjaantuvan marraskuussa pidettävissä kuntavaaleissa kunnallislain muutoksen myötä. Lapuanliikkeessä ei ollut vastaavaa malttia, vaan loppukesän aikana se otti kunnanvaltuustojen puhdistamisessa aloitteen itselleen. Lapuan liikkeen eduskuntavaalijulistuksen yhteydessä vaadittiin kommunistien poistamista kuntien valtuustoista ja kaikista luottamustoimista “siveellisellä pakoituksella”.¹

Suomen Lukoksi järjestäytyneen lapuanliikkeen paikallisjärjestöt järjestivät eri puolilla maata lukuisilla paikkakunnilla kansalaiskokouksia, joiden tarkoituksena oli painostaa kommunistisina pidetyt henkilöt eroamaan valtuustoista ja muista kunnan toimielimistä. Kempeleessä sellainen kansalaiskokous kutsuttiin koolle 3.8. nuorisoseuran talolle.²

Kokoukseen oli kutsuttu paikalle ”kaikki isänmaalliset kansalaiset” ja paikalle saapui noin 100 henkeä. Avauspuheen esitti Martti Holma, entinen Kempeleen suojeluskunnan paikallispäällikkö. Hän puhui isänmaallisen kansannousun synnystä, ”bolshevikkien” maanpetoksellisen toiminnan tukahduttamisesta sekä paikkakunnalla vallitsevasta tilanteesta. F.P. Matturi valittiin kokouksen puheenjohtajaksi. Kokous päätti perustaa vaalipiiriin isänmaallisten puolueiden yhteisen vaaliliiton. Sen jälkeen kokous hyväksyi ponnen kommunismin tukahduttamisesta ja siihen liittyen kunnanvaltuustolle lähetettävästä kirjelmästä, jossa vaadittiin seuraavaa:

Valtuuston on heti puhdistuttava kommunisteista ja heidän varamiehistään ja on heidän jätettävä eronpyyntönsä kirjallisesti.

Kokous päätti edelleen, että kommunistien on luovuttava kaikista kunnan luottamustehtävistä. Kansalaiskokoukseen osallistunut valtuuston maalaisliittolainen puheenjohtaja, asutustilallinen A.K. Patosalmi (s. 1888) esitti ainoana eriävän mielipiteen ja vaati vastalauseensa pöytäkirjaan merkittäväksi.³

Kansalaiskokouksen laatima kirjelmä toimitettiin Patosalmelle esiteltäväksi kunnanvaltuuston seuraavassa kokouksessa. Patosalmi muisteli vuonna 1946 Kansan Tahdon haastattelussa käyneensä kansalaiskokouksen jälkeen maaherra E.Y. Pehkosen, puoluetoverinsa, luona pyytämässä virka-apua kunnanvaltuuston laillisen toiminnan suojelemiseksi. Maaherra vastasi, ettei virka-apua tulla antamaan, ”sillä nyt ovat kysymyksessä niin suuret voimat, ettei hän voi niille mitään”, ja neuvoi ottamaan varteen oululaisissa sanomalehdissä julkaistun vihjeen Oulun kaupunginvaltuuston vasemmistojäsenten erosta.⁴

Maaherra Pehkonen ei kuulunut lapuanliikkeeseen. Hän oli kuitenkin samaa mieltä liikkeen kanssa siitä, että toimenpiteet kommunisteja vastaan olivat välttämättömiä. Niin kuin maan hallituksella, myös hänellä perusteena oli yhteiskuntarauhan säilyttäminen. Hän väitti kommunismin heikentävän kuria ja järjestystä ja yhdisti monien aikalaistensa tavoin kommunismin ”huliganismiin”.⁵ Pehkonenkaan ei pitänyt kommunisteja yhtä välittömänä uhkana yhteiskuntarauhalle kuin vihaa, jota ”yhteiskuntaa säilyttävät isänmaalliset voimat” tunsivat kommunisteina ja heidän toiminnan mahdollistajina pitämiään kansalaisia kohtaan. Vallankumousta tavoittelevat kommunistit oli nujerrettava vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen pelastamiseksi oikeistolaiselta vallankaappaukselta. Toisaalta Pehkonen näki lapuanliikkeen luoman yhteiskunnallisen ilmapiirin myös tilaisuutena heikentää kommunistista liikettä, joka erityisesti hänen lääninsä alueella, Pohjois-Suomessa, oli verrattain uhmakas ja voimakas.⁶

Kempeleen kunnanvaltuustossa oli silloin 13 valtuutettua, joista kuusi oli vasemmistolaisen työväen vaalilistan valtuutettua ja seitsemän oli porvarillisista vaalilistoilta valittua maalaisliittolaista. Valtuusto oli siis niukasti porvaristoenemmistöinen, mutta puheenjohtaja Patosalmi piti pientilallisten puolta, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että hän oli monissa kysymyksissä isojen tilojen omistajia vastaan.

Vasemmistolaiset	Porvarilliset
Heikki Hentilä, varapj. Kustaa Sivonen Rikhard Leppänen Jussi Karvonen Aarne Loukkola Ali Strandberg	A.K. Patosalmi, pj. F.P. Matturi Sakari Hemmilä Iivari Uusitalo Antti Vuoppola Juho Korpela Väinö Parviainen

Kempeleen nimismies Armid Sandberg pitikin Kempeleen kunnanvaltuustoa kommunistisena. Kesällä 1930 Sandbergia, joka toimi myös paikallisen suojeluskunnan kansliapäällikkönä, sapetti kunnanvaltuuston toiminnassa ainakin se, että se oli viivästyttänyt varapoliisikonstaapelin palkkaamista hänen piiriinsä.⁷ Suojeluskuntaakaan kunta ei ollut avustanut kymmeneen vuoteen.

Kempeleen kunnanvaltuusto kokoontui 19.8. kunnanhuoneessa, joka sijaitsi silloin vuokratiloissa. Kokouksessa oli läsnä kunnanvaltuutettujen lisäksi suojeluskuntalaiset Heimo Lassila ja Paavo Heikkinen. Puheenjohtaja Patosalmen johdolla valtuusto käsitteli ensin esityslistalla olleet asiat. Sen jälkeen Patosalmi ilmoitti vastaanottaneensa 3.8. pidetyn kansalaiskokouksen pöytäkirjaotteen, jota hän ei kuitenkaan voisi esittää valtuuston käsiteltäväksi.⁸ Syyksi Patosalmi ilmoitti, että hänelle toimitettu kansalaiskokouksen pöytäkirja puuttui valtuuston sisäiseen kokoonpanoon lainvastaisella tavalla.

Silloin valtuuston jäsen F.P. Matturi vaati kirjelmän käsittelyä. Patosalmi kieltäytyi ja tarjosi sitä Matturin luettavaksi, mihin tämä ei puolestaan suostunut. Ennen kuin valtuusto hajaantui, Heimo Lassila, jolla ei ollut kokouksessa puheoikeutta, sanoi uhkaavasti: ”Patosalmi lukeekin vielä sen kirjelmän.”⁹ Kokouksen sihteeri I.L. Lundman kirjasi kokouspöytäkirjaan lisäyksen, jonka mukaan kokouksen esityslistalla oli myös mainitun kansalaiskokouksen pöytäkirja, jota valtuuston puheenjohtaja ei suostunut lukemaan eikä esittelemään valtuustolle.¹⁰

Kempeleläisten ”lapuan miesten” näkökulmasta tilanne oli kestämätön. Kaikissa lähikunnissa kunnanvaltuustot oli saatu puhdistettua. Kempele ei voisi olla poikkeus.

Valtuuston kokouksen jälkeisenä aamuna nimismies Sandberg saapui poliisikonstaapelin kanssa virkapukuisena Patosalmen asunnolle, joka sijaitsi Roinisenperällä nykyisessä Paiturissa vanhan Ouluntien lähellä, ja vaati tätä mukaansa kunnanhuoneelle. Patosalmen perätessä selitystä asialle, nimismies kertoi syyksi hänen kunnanvaltuuston kokouksessa tekemänsä virkavirheen ja lisäsi itse maaherran tulevan häntä kuulustelemaan.¹¹

Patosalmi saatettiin Oulun tien varressa odottavaan autoon, joka ajoi kunnanhuoneen asemesta vanginvartija Tuomas Holman taloon. Iltapäivällä poliisikonstaapeli Kalle Salonen haki hänet sieltä ja vei hänet autolla Kempeleen Ylipäähän Pääskylän tilalle, jossa sijaitsi nimismiehen asunto. Siellä oli läsnä myös maaherra Pehkonen. Patosalmen myöhemmin kertoman mukaan kuulusteluista kehkeytyi poliittinen väittely, jonka jälkeen maaherra kehotti Patosalmea suostumaan kansalaiskokouksen vaatimuksiin.

Maaherran jatkettua matkaansa Liminkaan nimismies vei Patosalmen kirkolle F.P. Matturin taloon, ja luovutti hänet siellä olevien haltuun. Patosalmen kertoman mukaan ”luovutuspuheessaan” nimismies vakuutti maaherran ja itsensä puolesta, että kaikki, mitä sen jälkeen Patosalmelle tapahtuu, menee ”metsän peittoon”.¹²

Sitten Patosalmi laitettiin kauppias J.A. Kankaan autoon. Kyytiin tulivat Kempeleen suojeluskunnan päällikkö Niilo Anttila ja suojeluskuntalainen Heimo Lassila sekä viipurilainen asemapäällikkö Haapalainen, joka Patosalmen mukaan esiintyi ”päämuiluttajana”. Auto lähti kiertämään ympäri pitäjää kommunististen kunnanvaltuutettujen asunnoilla. Jokaisen löydetyn valtuutetun luona Patosalmi pakotettiin lukemaan kansalaiskokouksen pöytäkirja, jonka jälkeen valtuutettu painostettiin hakemaan eroa kunnanvaltuustosta. Kyydityksen lopussa Patosalmen oli itsensä kirjoitettava eroanomus ja lisäksi sitouduttava olemaan asettumasta ehdolle tulevissa eduskuntavaaleissa.

Kun Pohjolan Työmies julkaisi 11.9. Patosalmen kyydityksestä ja maaherra Pehkosen osuudesta siihen seikkaperäisen kuvauksen lähteenään Patosalmi itse, ja kun uutinen sai valtakunnallista levikkiä paitsi sosialidemokraattisissa myös maan ruotsinkielisissä lehdissä, maaherra katsoi parhaaksi selittää tapahtunutta. Hän väitti Svenska Pressen -lehdelle Patosalmen itse ottaneen yhteyttä nimismies Sandbergiin huomattuaan menettelynsä kunnanvaltuuston kokouksessa aiheuttaneen katkeruutta ”tietyissä piireissä” paikkakunnalla, ja saaneensa itse sattumalta kuulla asiasta ollessaan ohikulkumatkalla virka-asiassa. Maaherra selitti, että hän oli nähnyt velvollisuudekseen olla läsnä Patosalmen ja nimismiehen neuvotteluissa. Mistään painostuksesta tai sieppauksesta ei ollut maaherran mukaan kysymys, vaan nimismies oli ollut Patosalmen omasta toiveesta turvana automatkalla, jolla Patosalmi oli omasta aloitteestaan halunnut jakaa kansalaiskokouksen kirjelmän kunnanvaltuutettujen tietoon. Patosalmi olisi myös itsenäisesti päättänyt erota valtuuston puheenjohtajuudesta ja jopa laittanut taskuunsa valmiin eroanomuksen.¹³

Marraskuussa oikeuskansleri tiedusteli maaherroilta, oliko kunnanvaltuutettujen erottamisessa tapahtunut laittomuuksia heidän alueellaan. Pehkonen vastasi, että kunnanvaltuustojen isänmaalliset jäsenet olivat katsoneet, ettei kommunistisilla valtuutetuilla ollut enää ”asiallista oikeutta” pitää paikkojaan valtuustoissa, koska vahvistettujen kunnallislain muutosten jälkeen he eivät olleet enää vuoden 1931 alusta vaalikelpoisia. Lisäksi hän vakuutti oikeuskanslerille: ”Sellaisia lain rikoksia, jotka olisivat antaneet aihetta poliisiviranomaisille ryhtyä toimenpiteisiin, ei kunnanvaltuustoissa eroamisten yhteydessä ole tietääkseni tapahtunut.”¹⁴

Tapahtumat jäivät Kempeleessä aikalaisten mieliin ja muistot välittyivät seuraaville sukupolville erilaisina versioina. Silloinen kunnanvaltuutettu Aarne Loukkola muisteli vuonna 1974 lapuan miesten uhanneen muiluttaa kunnanvaltuuston työväenedustajat, mutta siihen ei kuitenkaan ollut ryhdytty.¹⁵ Timo Loukkola kertoi vastaavasti vuonna 2013 sukulaisensa olleen kotonaan peltoa kuokkimassa, kun neljä miestä tuli ja uhkasi muiluttaa hänet itärajalle, jos hän ei allekirjoita eropaperia ”kunnanhallituksesta”.¹⁶ Myös kunnanvaltuutettu Jussi Karvoseen kohdistetuista uhkailuista on säilynyt suullista perimätietoa.

Tapahtumahetkellä noin 10-vuotiaan Paavo Junttilan kerrotaan muistelleen, että Patosalmi pakotettiin laulamaan autossa Kempeleen nuorisoseuran pihalla laulua ”Kytösavun aukeilla mailla”.¹⁷ Toisen version mukaan Patosalmella laulatettiin isänmaallisia lauluja Isollaniityllä, jonne hänet kyyditettiin.¹⁸ Eräiden sukulaisten muistelmien mukaan Patosalmi uhattiin kyydittää Venäjälle ja olleen jonkin aikaa pakosalla sukulaisten luona Oulussa.¹⁹

Kempeleläiset ”lapuan miehet” kiirehtivät ilmoittamaan kommunististen kunnanvaltuutettujen nimien saamisesta eropapereihin Oulussa ilmestyneille porvarillisille sanomalehdille: Kokoomusta lähellä olevaan Kaikuun ja maalaisliittolaiseen Liittoon. Seuraavan aamun numeroissa ne julkaisivat lyhyet uutiset Patosalmen ja kunnanvaltuuston kommunististen jäsenten erohakemuksista. Kaiku otsikoi uutisen voitonriemuisesti ”Kempeleen kommunistit lähteneet”.²⁰

Kempeleen nimismiehellä piti myös sen päivän jälkeen kiirettä kommunistiseksi katsotun poliittisen toiminnan tukahduttamisessa piirissään. Oulunsalossa hän hajotti 22.8. kokouksen, jonka tarkoituksena oli perustaa sosialidemokraattien työväenyhdistys paikkakunnalle ja jossa paikkakunnan kommunistiset työväenyhdistyksen jäsenet luovuttaisivat talonsa uudelle yhdistykselle. Nimismiehen tulkinnan mukaan kommunistit eivät saaneet kokoontua minkäänlaisiin kokouksiin. Sandberg myös puhutteli kokouksen järjestäjää Oulun läänin sosialidemokraattisen piirijärjestön edustajaa Hiekkasta varoittaen häntä ”vastedes tulemasta hänen alueelleen kommunistisia tilaisuuksia järjestelemään” ja väittäen, ettei koko kunnasta löydy yhtään sosialidemokraattia.²¹

Käytyään lävitse takavarikoimansa Kempeleen työväenyhdistyksen arkiston paperit nimismies Sandberg esitti 26.8. maaherralle Kempeleen työväentalon suljettavaksi seuraavilla perusteilla:

1. Yhdistyksen puheenjohtajana oli toiminut aiemmin valtiopetoksesta tuomittu Juho Vanhala.
2. Johtokuntaan olivat kuuluneet ”Kempeleen tunnetuimmat kommunistit”, nimittäin Juho Karvonen, Kustaa Sivonen, Aarne Loukkola, Väinö Hentilä, Sakari Ervelius, Jaakko Ohukainen, Einari Sankilampi, Väinö Kerttula, Kerttu Kerttula ja Aino Ekorn.
3. Kempeleen työväentaloa oli lainattu kommunististen lakkautettujen yhdistysten ohjelmien suorituspaikaksi.
4. Talossa oli käynyt kommunistisia puhuja mm. Oulusta.
5. Talossa on yritetty pitää kommunistisia vallankumouspäiviä joitakin kertoja.
6. Kommunistit olivat käyttäneet taloa vaalivalmisteluun ja vaaliagitatsioniin omalla paikkakunnalla ja taloa oli lainattu kiihoitusta varten Oulun työväen vaalikomitealle.
7. Yhdistys oli valinnut lakkautetun Pohjan Voiman asiamiehiä jäsenistöönsä.

Näillä esittämilläni perusteilla katson todistetuksi, että Kempeleen työväenyhdistys on täysiverinen kommunistiyhdistys.²²

Maaherra määräsi 9.9. Kempeleen työväentalon suljettavaksi, koska Kempeleen työväenyhdistys oli todettu kommunistiseksi ja sen talossa oli harjoitettu kommunistista kiihoitusta ja koska järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sitä vaati.²³ Omaisuudenhoitajaksi määrättiin myöhemmin Kempeleen nimismies. Kempeleessä työväentaloa ei suljettu omavaltaisesti vaan viranomaisten toimesta. Tähän lienee vaikuttanut se, että Kempeleen ”lapualaiset” näkivät nimismies Sandbergin omana miehenä, johon voi luottaa, kempeleläisenä, joka oli myös paikallisen suojeluskunnan johtajia.

Sillä välin Kempeleen kunnanvaltuusto oli 4.9. kokoontunut uudella kokoonpanolla. Vaaleilla valittujen porvarillisten valtuutettujen lisäksi kokoukseen osallistui kuusi heidän varajäsentään. He olivat Martti Holma, Olli Juvani, Väinö O. Tuohino, Aappo Kuivala, Greetta Pehkonen ja Tuomas Holma-Sulin. Juho Korpela valittiin valtuuston uudeksi puheenjohtajaksi. Kokouksessa luettiin 3.8. pidetyn kansalaiskokouksen pöytäkirja sekä kuuden kommunistisen valtuutetun eroanomukset, joihin suostuttiin. Sen jälkeen luettiin A.K. Patosalmen allekirjoittamat kaksi kirjelmää, joista toisessa hän pyysi eroa valtuuston puheenjohtajan toimestaan ja toisessa ilmoitti luopuvansa poliittisesta toiminnasta. Patosalmelle myönnettiin ero ja päätös julistettiin kiireelliseksi.

Lisäksi myönnettiin Eino Niemelälle ero kunnallislautakunnasta ja katsottiin, että kommunistiselta listalta valitut varavaltuutetut olivat eronneet samalla, kun varsinaisille valtuutetuille oli ero myönnetty. Kiireellisellä päätöksellä heidän tilalle nimettiin uudet valtuutetut porvarillisilta listoilta. Myös kunnallisissa luottamustoimissa korvattiin eronneet kommunistit porvareilla.²⁴

Kempeleen suojeluskunta päätti kokouksessaan 28.11. anoa kunnanvaltuustolta 4000 markan vuosiavustusta ja pyysi valtuuston pöytäkirjaan merkittäväksi niiden valtuutettujen nimet, jotka vastustaisivat anomusta. Anomuskirjeessä 28.12. paikallispällikkö Anttila ja kansliapäällikkö Sandberg puhuivat poliittisesti pimeästä kunnasta, joka ei ollut koskaan avustanut suojeluskunnan toimintaa, mutta jonka valtuusto oli nyt kansanliike, ja suojeluskuntien olemassaolo oli poistanut ryssien ”tavaritsit”, jotka olivat käskeneet pöydänkin putsata joka kerran siltä paikalta, jossa suojeluskunnan raha-anomus oli levännyt. Kunnanvaltuusto myönsi suojeluskunnalle 2000 mk avustuksen vuodelle 1931.²⁵

Kommunistilakien toimeenpano tuhosi sosialistisen työväenliikkeen poliittisen ja järjestöllisen toiminnan edellytykset. Kempeleessäkään työväellä ei ollut enää edustajia kunnallisissa elimissä eikä omaa ammatillista tai sivistyksellistä yhdistystä. Kempeleen nimismies kirjoitti kertomuksessaan vuodesta 1930:

Yleinen järjestys on piirissä ollut hyvä, mikä myös johtuu […] siitäkin, että rikolliset kommunistiset työväentalot ovat olleet suljettuina, joten rikollisilla ei ole ollut kokoontumispaikkaa.²⁶

Seuraavana vuonna sisäasiainministeriö hoputti maaherroja ja maaherrat puolestaan alaisiaan poliisiviranomaisia keräämään oikeusistuimille todisteita työväenjärjestöjen lakkauttamiseksi. Kempeleen nimismies sai Kempeleen työväenyhdistyksen osalta työnsä valmiiksi tammikuussa 1932, ja maaherra kielsi 13.2.1932 toistaiseksi Kempeleen taloudellisen työväenyhdistyksen toiminnan, koska ”yhdistys on toiminut vastoin lakia ja hyviä tapoja”.²⁷ Kempeleen työväenyhdistys lakkautettiin 16.3. Limingan käräjillä.²⁸

Velkaantunut Kempeleen työväentalo myytiin pakkohuutokaupassa paikalliselle suojeluskunnalle, jolta puuttui oma toimitalo. Kempeleen suojeluskuntatalon vihkiäisjuhlassa 4.12.1932 olivat paikalla mm. maaherra Pehkonen ja nimismies Sandberg. Sanomalehti Liiton mukaan nimismies lausui juhlapuheessaan seuraavaa:

Siinä talossa, jota nyt ollaan vihkimässä suojeluskuntataloksi, oli ennen kylvetty nuorisoon ja koko kansaan boshevismin myrkkykylvöä, jonka päämääränä oli sydänverin saavutetun itsenäisyytemme hävittäminen sekä kaiken pyhän ja kalliin hajalle repiminen. Mutta mitta täyttyi ja Suomen talonpoika lausui painavan sanansa, että kommunismi on tästä maasta perin juurin hävitettävä. Ja niin koittivat ne ajat, jolloin tämänkin talon ovet sulkeutuivat ja kommunistien saastainen puuhailu tuli ainakin julkisuudessa estetyksi.²⁹

Suojeluskuntatalo kuitenkin tuhoutui tulipalossa jo seuraavana keväänä. Nykyisin paikalla on Vapauden puisto. Kempeleen kunta pystytti puistoon vuonna 2007 muistomerkin, joka juhlisti 90-vuotiasta itsenäistä Suomea ja kiittää sotaveteraaneja vapaudesta.

Kirjoittaja: Anssi Lampela

1 Esa Ruuskanen, Viholliskuviin ja viranomaisiin vetoamalla vaiennetut työväentalot: Kuinka Pohjois-Savon Lapuan liike sai nimismiehet ja maaherran sulkemaan 59 kommunistista työväentaloa Pohjois-Savossa vuosina 1930-1932. (Jyväskylä 2006), s. 122-123.

2 Kaiku 5.8.1930; Liitto 5.8.1930.

3 Sama.

4 Kansan Tahto 2.6.1946: ”Toimiko maaherra Pehkonen muiluttajien välikappaleena?”

5 Tuija Hietaniemi, Lain vartiossa. Poliisi Suomen politiikassa 1917-1948 (Historiallisia tutkimuksia 166. Helsinki 1992), s. 115-120.

6 Oulun läänin maaherran kirje Sisäasiainministeriölle 17.6.1930, KD 156-157/23 1930, nro 4486; sama samalle 21.7.1931, KD 249/232 1931, nro 46416 (OLKA); Oulun läänin maaherra valtiokanslerille 3.11.1930, KD 1 os. 30/97 1930, p. 7887: ”on tämä isänmaallinen kansanosa täysin hyväksynyt kommunismin vastaisen kansanliikkeen kommunismin hävittämistä koskevan tarkoituksen… on nähty sama yhteinen päämäärä: kommunismin hävittäminen maasta.” Oulun lääninhallituksen lääninkanslian arkisto. Pehkosen tasapainottelusta ja sormien läpi katselusta, ks. Juha Siltala , Lapuan liike ja kyydistykset 1930 (Helsinki 1985), s. 388.

7 Kempeleen nimismiehen kirje maaherralle 29.6.1930. Kempeleen nimismiespiirin arkisto, DIa1:2.

8 Liitto 20.8.1930; Kaleva 23.8.1930.

9 Pohjolan Työmies 11.9.1930; vrt. Pohjolan Työmies 26.8.1930; Kansan Tahto 2.6.1946; Mauno Hiltunen, Kempeleen historia (Oulu 1982), s. 263.

10 Kempeleen kunnanvaltuuston kokouksen 19.8.1930 pöytäkirja.

11 Patosalmen kyyditys: Pohjolan Työmies 11.9.1930; vrt. Pohjolan Työmies 26.8.1930; Kansan Tahto 2.6.1946.

12 Sandberg ei suinkaan ollut ainoa nimismies, joka teki yhteistyötä kyyditsijöiden kanssa, ks. Siltala, s. 383-385.

13 Svenska Pressen 16.9.1930.

14 Oulun läänin maaherra valtiokanslerille 3.11.1930, KD 1 os. 30/97 1930, p. 7887. Oulun lääninhallituksen lääninkanslian arkisto. ”Mitä sitten kunnanvaltuustoista eroittamista tarkoittaviin laittomuuksiin tulee, on niistä ainoastaan parissa tapauksessa minulle valiteltu, niistäkin toisessa tapauksessa ainoastaan pyydetty toimenpidettäni eroamisten johdosta vajaalukuiseksi jääneen valtuuston toimivaltaiseksi saattamiseksi. Nämä valitukset ovat asianomaisilla selityksen antamista varten, joten toistaiseksi ei ole lopullista selvitystä, onko niissä laittomuutta tapahtunut. Huomioonottamalla mitä edellä sosialistisen työväen ja pienviljelijäin puolueen suhteesta lakkautettuun Suomen sosialistiseen työväenpuolueeseen on sanottu ja kun eduskunta on viime heinäkuussa hyväksynyt ja Tasavallan Presidentti sitten vahvistanut mm. sellaiset muutokset kunnallisiin lakeihin, että vaalikelpoinen valtuutetuksi ja kunnan muihin luottamustoimiin ei ole se, jotka kuuluu sellaiseen yhtistykseen, järjestöön tai muuhun yhteenliittymään, joka toimii Suomen valtio- ja yhteiskuntajärjestyksen väkivaltaiseksi kumoamiseksi tahi tarkoittaa tällaisen toiminnan edistämistä tai tukemista välillisesti tahi välittömästi, tahi joka kolmen lähinnä edellisen vuoden kuluessa on työskennellyt sellaisen yhteenliittymän hyväksi tai muulla tavoin edistänyt mainittuun tarkoitukseen tähtäävää toimintaa, ja kun kunnanvaltuustojen kommunistiset jäsenet eivät yleensä ensi vuoden alusta tämän mukaan ole vaalikelpoisia kunanvaltuustoon tai kunnallisiin toimiin, ovat kunnanvaltuustojen isänmaalliset jäsenet katsoneet, ettei kommunistisilla valtuutetuilla enää ole asiallista oikeutta pitää paikkojaan valtuustoissa ja ottaa osaa asioiden käsittelyyn sekä kehoittaneet heitä sen vuoksi sekä huomioonottamalla myös kärjistyneen tilanteen, johon kommunistit ovat antaneet aihetta, jättämään paikkansa valtuustossa ja luopumaan kunnallisista luottamustehtävistä. Tämän johdosta ovat kommunistiset valtuutetut yleensä pyytäneet eroa, mikä heille on sitten myönnetty ja varajäsenet kutsuttu heidän tilalleen. Sellaisia lain rikoksia, jotka olisivat antaneet aihetta poliisiviranomaille ryhtyä toimenpiteisiin, ei kunnanvaltuustoissa eroamisten yhteydessä ole tietääkseni tapahtunut, eikä muita valituksia kuin edellä mainitsemani ole kunnanvaltuustojen päätöksistä asiassa lääninhallitukseen tehty.”

15 Kansan Tahto 1974.

16 Jaana Skyttä, Martta Saxin murha (Keuruu 2024), s. 140.

17 Erkki Kerttulan muistiinpanot (kirjoittajan hallussa).

18 Kempeleläinen 23.12.1980 (Mauno Hiltunen).

19 Muistiinpanot Takkulan suvun vaiheista (kirjoittajan hallussa).

20 Liitto 21.8.1930; Kaiku 21.8.1930: vrt. Pohjolan työmies 26.8.1930.

21 Pohjolan Työmies 26.8.1930.

22 Kempeleen nimismiehen kirje 26.8.1930 maaherralle, KD 1 os. 565/367 1930. Oulun lääninhallituksen lääninkanslian arkisto.

23 Maaherran kirje 9.9.1930 nro 6610 Kempeleen nimismiehelle. Oulun lääninhallituksen lääninkanslian arkisto.

24 Kempeleen kunnanvaltuuston kokouksen 4.9.1930 pöytäkirja. Menettely perustui Sisäasiainministeriön ohjeisiin, jotka puolestaan perustuivat kunnallislain muutoksen mielivaltaiseen tulkintaan, ks. Siltala, s. 148.

25 Kempeleen suojeluskunnan esikunnan kokouksen 28.11.1930 pöytäkirja. Kempeleen suojeluskunnan arkisto. Kempeleen suojeluskunnan kirje Kempeleen kunnalle 28.11.1930. Kempeleen kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen

yhteisarkisto.

26 Kempeleen nimismiehen kirje maaherralle 24.3.1931. Kempeleen nimismiespiirin arkisto, DIa1:2.

27 Oulun maaherran päätös 13.2.1932 nro 47361, KD 6. os 148/129 1932. Oulun lääninhallituksen lääninkanslian arkisto.

28 Kaiku 17.3.1932.

29 Liitto 6.12.1932.