Kotiseutu tutuksi -kesäkierroksien osallistujien paljous yllätti
Kempele-Seura järjesti tänä kesänä kesä-heinäkuussa yhdeksän opastettua kierrosta teemalla Kotiseutu tutuksi. Kierrosten tavoitteena oli tutustuttaa kempeläisiä paremmin omaan kotiseutuun. Kempeleessä on myös paljon muualta muuttaneita, joille halusimme järjestää mahdollisuuden oppia tuntemaan Kempelettä ja edistää juurtumista uuteen kotiseutuun.
2020 vuonna Kempeleen, Tyrnävän ja Limingan kunnat yhteistyökumppaneiden kanssa käynnistivät paikallisen matkailuopaskoulutuksen. Kempele-Seura halusi tukea myös paikallisoppaiden koulutusta ja osallistui koulutukseen päässeiden jäseniensä kustannuksiin. 2021 valmistui yhteensä viitisentoista opasta Pohjan lakeuden alueelle, joista pari oli Kempele-Seuran jäsentä. Kesäkierrosilla toimineet oppaat ovat kaikki käyneet tämän koulutuksen ja ovat Suomen Opasliiton auktorisoituja oppaita.
Yhteensä kesällä opastettuja kierroksia järjestettiin yhdeksän ja jokaisella kierroksella esiteltiin eri paikkoja ja alueita. Halusimme tarjota kierroksen maksuttomana ja ilman ilmoittautumista. Tämä tietysti aiheutti hieman haasteita, koska emme voineet ennakoida osallistujien määrää. Mutta halusimme, että kierroksille voisi tulla matalalla kynnyksellä.
Ensimmäisellä kierroksella esiteltiin Kempeleen ehdotonta kulttuurihistoriallista ylpeyttä Kirkonmäkeä. Vähän yli kolmekymmentä henkeä tutustui yli 330 vuotta vanhaan Kempeleen Vanhaan kirkkoon ja Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon. Oppaana toimivat Sari Janatuinen ja Elina Liimatta.
Toisella viikolla käveltiin Mari Ranniston opastamalla Sarkkiranta kierroksella. Mari esitteli kierroksella mm. maakunnallisesti arvokasta vanhaa Anttilan aittaa, Sarkkirannan alueen rantojen historiaa, koulukeskusta ja urheilualuetta. Seuraavalla viikolla kierrettiin keskustassa myös Marin johdolla ja tarinoitiin Kempeleen Hovista, tiilitehtaasta ja varpuluutateollisuudesta.
Juhannusviikolla tutustuttiin Sari Janatuisen johdolla Köykkyrin ulkoilualueeseen. Kierroksella Sari esitteli mm. Pyrinnön majaa, muinaisjäännöksiä ja Köykkyrin ulkoilualueen muodostumista ja nykytilaa. Viidennellä kierroksella hypättiin uudempaan, mutta kempeleläisille keskeiseen kohteeseen, Zeppeliiniin. Elina Liimatan opastamalla kierroksella tarinoitiin Zeppelinin synnystä, erilaisista tapahtumista ja vierailevista tähdistä pikkukaupungin käytävillä.
Heinäkuun alussa käyskenneltiin Sari Janatuisen kanssa Pirilän puutarhassa ja vietettiin runojen ja historian siivittävänä Eino Leinon, runon ja suven, päivää. Sari kertoi arkkitehtiopiskelija Jaana Tiikkajan todenneen Pirilän tilaa koskevassa diplomityössään, että ”Kempeleen kaunotar nukkuu tällä hetkellä ruususen unta”, odottaen paluuta takaisen kukoistukseensa niin rakennuksen kuin ympäröivän luonnon osalta. Toteamus kuvaa hyvin Pirilän tilan nykytilaa.
Seitsemännellä viikolla käveltiin Vihiluodon luontopolulla. Merellinen Vihiluoto esittäytyi Elisa Tervosen ja Vihiluodon kyläyhdistyksen puheenjohtajan Matti Niskasen johdolla. Merenranta ja sen niityt kertovat maankohoamisesta ja paikan tärkeydestä kempeleläisille niin virkistyspaikkana kuin elinkeinon lähteenä.
Toiseksi viimeisellä kierroksella tutustuttiin Sarin mukana Kempeleen aseman alueeseen ja vanhaan meijeriin. Kierrokselle osallistui huimat nelisenkymmentä henkilöä tarinoimaan aseman seudusta, lättähatuista, vanhan meijerin historiasta ja monesta muusta. Kierros päättyi talvisotaanlähtöpaikan muistomerkille vanhan meijerin kupeeseen. Kierroksella oli mukana myös Rantalakeuden toimittaja, joka kirjoitti kierroksesta lehtijutun (tilaajasisältöä).
Kesäkierrosten ympyrä sulkeutui, kun viimeinen opastus kierrettiin heinäkuun viimeisellä viikolla kirkonmäellä hautausmaakierroksen merkeissä. Osallistujia kierroksella oli ennätysmäiset 48 henkeä. Kierroksella tutustuttiin tarkemmin kirkkotarhaan, muistomerkkeihin ja kymmeniseen Kempeleessä vaikuttaneiseen henkilöön mm. Isak Ludmanniin, Juho Korpelaan, Antti Jäminkiin ja Salli Kajavaan. Oppaana toimi Elisa Tervonen.
Säät suosivat kierroksia koko kesän ajan. Toiveena seuralla oli saada kierroksille 10-20 osallistujaa per kierros ja tämä toive saavutettiin ja kaikkien yllätykseksi monella kierroksella ylitettiinkin. Oli mahtavaa huomata, että opastuskierroksille oli tarvetta ja ihmisillä mielenkiintoa niitä kohtaan. Omaa sydäntä lämmitti eritoten huomata, että jotkut kävivät useammalla, elleivät kaikilla kierroksilla. Kierroksilla eivät olleet vain oppaat äänessä, vaan tarinoita vaihdettiin paljon myös osallistujien kesken. Nämä keskustelut ja muistelut olivat ikimuistoisia ja me oppaat saimme niistä paljon lisätietoa ja inspiraatiota.
Lämpimät kiitokset kaikille osallistujille mukanaolosta sekä mielenkiintoisista keskusteluista ja oppaille mukaansatempaavien opastuksien järjestämisestä. Kiitokset myös Zeppelinille ja Kempeleen seurakunnalle tilojen järjestämisestä ja oppaiden tukemisesta tiedon haussa.
Elisa Tervonen